lauantai 5. syyskuuta 2015

Kiitettäviä tuloksia märillä hanskoilla

Vielä ehtii iltakierroksia. Kuluneella viikolla pelasin neljänä iltana puolikkaan tai vähän enemmänkin. Ensin maanantaina Kirkkaa vieraassa seurassa tasoitusvauhtia ja sitten tiistaina puolikas Sarasta niin ikään tuntemattomien kanssa, ei niin hyvin, mutta ihan kivasti kuitenkin. Opin uuden golf-terminkin, eli mikä on kiitettävä, hyvä ja tyydyttävä väylätulos. Tyydyttävä on 7 lyöntiä, hyvä 8 ja kiitettävä 9. 10 lyöntiä on sitten kympin tytön lyöntitulos. Sellaisia siis tehtiin siinä porukassa.

Keskiviikkona sitten sääennusteet pettivät pahan kerran, kun oltiiin Lady O:n kanssa lähdössä Kirkka A:lle. Ei muka pitänyt sataa, mutta satoipa vaan koko ajan. Ei kovaa, mutta niin, että kastuin kyllä läpikotaisin. Lippis, sadetakki (joka tosin ei enää pidä kunnolla vettä), sadekelin hanskat molemmissa käsissä toimivat hyvin sadesäässä. Jopa niin hyvin, että tuosta puolikkaasta tuli kesän paras! Tein peräti 24 bogeypistettä 9 reiällä. Neljä paria, loput bogia ja tuplaa. Olen tehnyt todella  monta 24 pisteen 18 reiän kierrosta tänä kesänä....

Sadekierros tuntui suorastaan epätodelliselta, niin hyvin lyönnit lähtivät. Kevyitä, tarkkoja, sweet-spot-osumia kerta toisensa jälkeen. Parimetriset putit upposivat. Miksi ihmeessä!?! Kun hyvällä säällä rämpii ja räpeltää? Yritettiin Lady O:n kanssa keksiä selitystä, sillä hänenkin pelinsä sujui hyvin. Märät hanskat= hyvä grippi? Rentous, kun odotusarvoja sadekierroksella ei ole? Sateessa pallokin lentää paremmin?

Viikon viimeinen arki-iltakierros perjantaina oli sitten vielä Saraksella Lady O:n ja lievällä korostuksella suomea puhuvan miehen kanssa. Miehen peli ei oikein sujunut ja etsittiinkin hänen pallojaan pusikoista melkein joka väylällä. Mutta niin etsittiin minunkin palloani. Ei ollut hyvä päivä se, ei. Aivan eri meininki kuin edellisellä unelmakierroksella. Ei satanut, siinä varmaan selitys. Suunnittelin jo kastelevani hanskani, jos se auttaisi. Pelattiin 14 väylää ja käveltiin sitten rangen reunaa kulkevaa tietä pois. Kivahan kentällä oli kävellä kauniissa syyskuun alun illassa.

Onneksi golf-kautta on vielä monta viikkoa jäljellä, mutta iltakierrokset kyllä loppuvat kohtapuoleen, kun ei enää näe. Nyt aurinko laski noin 20:15, päivä lyhenee vauhdilla. Minusta voitaisiin vielä kerran kääntää kelloja, kesäajan jälkeen siirtyä golf-aikaan vielä hetkeksi ennen talviaikaa.
Kuva mennävuosien upeasta ruskasta. Nyt alkaa jo koivut kellastua kovaa kyytiä. En usko että näin hienoa ruskaa kuitenkaan tänä vuonna tulee.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti