maanantai 5. kesäkuuta 2017

Putterifittausta

Kausi Keimolassa on käynnistynyt yhtä hitaasti kuin kesäkin. Mutta tällä viikolla näyttää jo hyvältä ainakin säätiedotusten valossa - kesä on saapumassa ja jäämässä pidemmäksikin aikaa. Olen toki kiertänyt tuulessa ja tuiskussa (raekuurossa nyt ainakin) tähänkin asti, mutta niin odotan jo lämpimiä hame-hihaton paita -kelejä. Ja sitä, että kenttä tulisi myös kesäkuntoon, väylät ovat olleet vielä aika heikossa kunnossa, mutta nyt varmasti tilanne paranee kun sataa ja sitten lämpenee.

Kävin lyhennyttämässä muutamia mailoja - sain kimmokkeen siihen Espanjanmatkan pro:lta, joka puuttui erityisesti putterini pituuteen. Ihme, ettei siihen aikaisemmin ole kukaan pro puuttunut, maila oli minulle aivan liian pitkä. Havahduin siihen aivan konkreettisesti, kun tehtiin harjoitusta, jossa piti asettaa pallo peilillä varustetulle levylle ja sitten nähdä silmänsä peilistä pallon päällä, apuviivojen sisäpuolella. En nähnyt naamaani ollenkaan ko. peilistä, kun putteri otti jo kroppaan kiinni!  Tälläisen peilisysteemin saa ostaa itselleenkin netistä, esim tämä golftrainingstuff.com:issa maksaa 60 taalaa.



Lyhennytin ja vaihdatin gripit putterin lisäksi myös S-, P- ja 9-mailoihin Golfbalancessa. Muutama muu maila tarvitsisi kipeästi uudet gripit, mutta itse mailatkin näyttävät sen verran kärsineiltä, että uusi grippi ei juuri tekisi niistä sen parempia. Kai. Täytyy tuota miettiä vielä.

Ostin myös uuden tuuli/sadetakin, entinen toimi kyllä tuulitakkina, mutta ei pitänyt enää sadetta. Vettä pitävät takit taitaa hiostaa aina, ei kai sille mitään voi. Tämä IcePeakin takki löytyi Luhta Brand Storesta, ja olen ollut tyytyväinen siihen muuten.

Muuten yritän pärjätä tämän kauden nykyisillä välineillä ja vaatteilla - toiveajattelua?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti