tiistai 3. huhtikuuta 2018

Linna Golfissa virtuaalisesti

Pääsiäispyhinä pääsin Raumalla simulaattoriin. Tämä olikin vasta toinen kerta koskaan, kun olen pelannut simulaattorissa. Halusin Linna Golfin pelattavaksi kentäksi siksi, että voitin GoExpo-messuilta 4 green feetä ensi kesälle kyseiselle kentälle. Pääsin siis vähän harjoittelemaan etukäteen.

Pelattiin simulaattorissa veljeni kanssa ja hän toimikin simulaattorin operaattorina varsin sujuvasti. Kahdestaan meillä meni 18 reiän kiertämiseen kaksi tuntia tarkalleen. Ihan kivasti siinä pääsi golfin makuun vaikkakin paikallaan seisten.



Omat lyöntini eivät mitenkään täydellisesti lähteneet. Simulaattorin hyvä puoli on se, että samantien saa numeraalista palautetta lyönneistään. Tosin statistiikat vilahtivat turhan nopeasti screenillä. Aivan selkeä ongelma minulla oli se, että lapa oli liian auki melkein aina, jolloin lyönnistä hävisi suunta ja pituus. Yritin sitä siinä sitten korjailla, mutta en kyllä itsekseni asiaan saanut mitään parannusta aikaiseksi. Täytyisi varmaan mennä Pron pakeille.



Kaiken kaikkiaan simulaattoritreeni oli oikein mukava. Meillä oli säädettynä niin, että putti oli reiässä, jos se oli 2,4 metrin päässä reiästä. Säästyttiin siinä turhalta edestakaisin puttaamiselta. Mikä oli hyvä, sillä puttaaminen on ehkä vaikein asia simulaattorissa hiekkalyönnin lisäksi. Jäin nytkin pari kertaa hiekkaan vangiksi, kun simulaattori ei ymmärtänyt hiekkalyöntiäni.

Kyllähän tuota simulaattoritreeniä voisi säännöllisestikin harjoittaa talven aikana. Kyllä se pelkän seinää päin hallissa hakkaamisen voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti