keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Puttitreeniä

Golfkurssi jatkui Konalan golf hallissa.

Tänään tehtiin vartalonkiertoharjoituksia. Tässä harjoiteltiin ensin palloa heittämällä, sitten junnumailaa yhdellä kädellä heiluttamalla ja sen jälkeen omalla mailalla. Tarkoitus oli astua askel sivulle niin, että vartalon kierto alkoi jo hieman ennen kun jalka siirtyi tukemaan lyöntiä.

Kohtuullisen hyvin löysin tämän harjoituksen tavoitteena olleen rytmin mutta pallot lähtivät koko ajan liikaa oikealle. En tiedä mistä johtui, mutta ei sillä niin hirveästi väliä tässä vaiheessa ole.

Seuraavaksi siirryin puttiharjoituksiin, joita oli muutama erilainen.

Ensimmäisessä harjoituksessa haettiin putterille hyvää liikettä pitämällä hanskoja kainaloissa niin, etteivät pääse putoamaan ja heilutettiin putteria keppiä vasten niin että tasainen heiluriliike löytyisi.



Toisessa harjoituksessa putattiin eri etäisyyksillä olevia palloja kuppiin niin, että pari kertaa vaan työnnettiin pallo kuppia kohti ja viimeisellä kerralla taakseviennin kanssa. Koko ajan siirryttiin kauemmaksi reiästä. Yllättävän vaikea oli putata ilman taaksevientiä, siinä ihan oikeasti keskittymään että vain työnsi palloa



Viimeisessä puttausharjoituksessa, joka tuntui kaikkein kivoimmalta, koska siinä pallot helposti menivätkin kuppiin, tarkoituksena oli olla osumatta käsipainoihin, jotka oli asetettu linjatikkujen ulkopuolelle eli maila ei saanut lähteä taakseviennissä eikä osuman jälkeen kääntymään.



Tänään yllättäen ei tuntunut siltä että lyönti on katoamassa, ei putti eikä swingi. Saa nähdä miten tästä sitten eteenpäin, vielä muutama kerta kurssia jäljellä.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Golf-kurssi osa 2: Hyvästi lyönti...

Tällä viikolla golfkurssi jatkui Konalassa harjoituksella, jolla oli tarkoitus parantaa käsien asentoa. Swingissä keskityttiin erityisesti ranteiden taivutukseen.

Harjoitus alkoi sillä, että taivutettiin ranteet käsien roikkuessa suorina alas, niin että maila kääntyi vaakatasoon. Siitä sitten kädet nostettiin taaksevientiin niin että vasen käsi oli suorana, edelleen ranteet oikeaoppineesti taivutettuna.

Harjoitus jatkui niin että downswingissä kädet kulkevat suhteellisen lähellä vartaloa ja ranteet suoristuvat viime hetkellä ennen osumaa. Ajatus oli että mailan pää osoittaisi alas, kohti palloa aluksi. Yhtä vaikeaa tehdä kun selittää! Minulla oikea käsivarsi piti saada enemmän irti kyljestä. Swingini lähtee aika supussa.

Seuraavalla harjoituksella haettiin rentoutta. Heitettiin palloa lyömisen sijaan. Nojattiin mailaan vasemmalla käsivarrella ja pallo piti heittää oikealla kädellä vasemman käsivarren alta. Nykyään kuulemma junnuja opetetaan ensin heittämää palloa kuin pesäpallossa, koska se muistuttaa golflyöntiä. Minusta se tuntui aika vaikealta, en meinannut millään saada palloa lähtemään heittämällä oikeaan suuntaan. Kerran se jopa lähti taaksepäin, onneksi en osunut kehenkään.

Sitten kun jatkoin ranteentaivutusharjoitusta lyömällä mailalla, tuntui että en osaa enää mitään, enkö ole koskaan osannutkaan. Olisi pitänyt jo kahdeksan vuotta sitten aloittaessani oppia taaksevienti ja ranteen taivutus. Nyt poisoppiminen on vaikeaa.

No, ensi kerralla pääse hukkaamaan puttinsakin, on puttiharjoitusta tiedossa.

Kuva mynegm.com, ihan tuolta ei tainnut näyttää minun ranteeni.

torstai 14. tammikuuta 2016

Kausi 2016 alkoi jo!

Voisi jopa ajatella, että tästä kausi alkaa. Vaikka onkin vasta tammikuu. Olin talvikurssin ensimmäisellä kerralla.  Kurssi pidetään Konalassa HLR golfissa. Eli Prona on  Hannaleena Ronkainen. Hän ei ole minulle entuudestaan tuttu mutta tämän ensimmäisen kerran perusteella vaikutti oikein mukavalta ja pätevältä.



Kurssi alkoi alkulämmittelyllä, jonka jälkeen Hannaleena kävi tarkistamassa kaikkien kurssilaisten gripit ja stanssit sekä antoi muutaman neuvon meidän lyödessämme rautaseiskoilla. Omasta mielestäni omat lyöntini lähtivät yllättävänkin hyvin, kunnes sitten neuvot saatuani yritin niitä toteuttaa ja sinne se lyönti lähti katoamaan. No en aio siitä stressiä ottaa, ja onhan tässä kuitenkin useampi kuukausi aikaa löytää lyönti takaisin, toivottavasti entistä ehompana.

Lopputunnista harjoittelimme vartalon kiertoa ja taaksevientiä. Sainkin hyvän mielikuvan avukseni: minun piti miettiä ikäänkuin istuvani oikealle kankulle taakse alas kiertäessäni vartaloa. Saimme kokeilla myös kuminauhan laittimista polvien ympäri. Tavoitteena oli pitää kuminauha kireänä painamalla polvia ulospäin, jolloin vartalon kierto on helpompaa.

Ensi viikolla sitten jatkuu, odotan mielenkiinnolla!

Kuva hlrgolf.fi