Pakkotauko

Kokeilin pelata viime viikolla pariinkin otteeseen, mutta ei siitä mitään tule näillä jaloilla. Päätin sitten pitää pidemmän tauon, jos se vaikka auttaisi. Ehkä tauosta voisi olla apua surkeasti sujuvaan peliin muutenkin. Ainahan kauden aikana tulee ajanjaksoja, jolloin lyönti on hukassa, ja nyt selvästikin on sellainen menossa. Tuskin se tähän jalkavaivaan liittyy kuitenkaan. Tai ehkä yleiseen mielialaan, eihän se kovin kivaa ole pelata, kun kantapäät kivistävät.

Mikä jalkojani sitten vaivaa? En ole käynyt hakemassa virallista diagnoosia, mutta kysyin tohtori Googlelta, joka heti tiesi, että kyseessä on plantaarifaskiitti.

Tohtori Google eli tässä tapauksessa Duodecim Terveyskirjasto kertoo seuraavaa:
"Kantapäässä tuntuvan kivun yleisin syy on kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon rappeuma ("plantaarifaskiitti"). Tätä kantapään etupuolella jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä tuntuvaa kiputilaa arvioidaan jossakin elämänvaiheessa potevan jopa 10 prosenttia ihmisistä. Jännekalvon rappeuman syy ei aina ole selvä, mutta usein siihen liittyy tavallista suurempi jalkaterän rasitus tai voimakas ponnistus.
 --
Kaikkien rasituksen aiheuttamien kantapääkipujen tärkein hoito on kivun synnyttäneen rasituksen lopettaminen. "

Että silleen. Vaiva voi olla pitkäaikainenkin. En ajatellut kuitenkaan lopettaa golfkautta vielä tähän, ehkä harventaa kierroksia vain, ja käyttää kaikki mahdolliset apukeinot ja venytellä jalkapohjia, kuten Terveyskirjasto-sivulla neuvotaan, kuva sieltä. Talvella on sitten aikaa parannella jalkojaan.

Rauma ja Uusikaupunki matkan varrella

Kesämatkailu vei minut toisenkin kerran Uuteenkaupunkiin. Siellä olisi ollut tarjolla Crusell Open -kisa Crusell-musiikkitapahtuman kunniaksi, mutta osallistuttiin vain musiikkiin Vanhassa Kirkossa ja pelattiin isäni kanssa muuten vaan. Eipä mennyt kovin kaksisesti nytkään, lyönti on edelleen hukassa.

Raumalla peli sujui aluksi vielä surkeammin. Olisiko liiallinen korkeakulttuurin harrastaminen Vanhan Kirkon järkyttävän kapeissa kovissa penkeissä jäykistänyt kropan? Sain monen rankkulyönnin takia raavittua vaivaiset 5 pistettä etuysiltä. Olen kärvistellyt kantapäitteni kanssa jo pidempään, mutta nyt ne vasta ärtyivätkin. Mikä lienee luupiikki. Siksi olikin hämmästyttävää, kun takaysi meni melkein nilkuttaen ja silti pisteitä herui 19!

Raumalla on hauska sääasema. Tuo kertoi aivan oikein, että pilvinen poutasää oli vallalla. Muuten Raumalla pääsi tutustumaan Pitsiviikon tarjontaan, mm. kansainväliset markkinat olivat rantautuneet Kanalin varrelle.

Saaran päivä Open -kisassa

Osallistuin Saaran päivä Open -kisaan, joka pelattiin Keimolan Saraksella 16.7. Se oli samalla Gloria Lady Cup -osakilpailu. Sää oli kyllä mitä kaunein, vaihteeksi. Peliseurani ja minä keräännyimme hyvissä ajoin lähtötiillemme, joka onneksi ei ollut se kentän kaukaisin väylä.

Kisassa oli mukana 72 naista. Sarjoja oli sekä lyöntipeli että pistebogey tasoitusrajojen mukaan. En todellakaan lähtenyt kisaan sillä mielellä, että edes sijoittuisin. Mutta ajatus oli pelata hyvin. Toisin kävi. Mistähän se minun kadonnut lyöntini löytyisi? No mutta tärkeintähän on osallistuminen. Kiva oli pelata hyvässä seurassa. Kisamaksua (25 €) vastaan sai lounaan ja jokaiselle osallistujille oli Lumenen tuotekassi.

Palkintojen jako kesti turhan pitkään, kun epätoivoisesti etsittiin osallistujaa  Gloria LadyCup finaaliin, joka pelataan Kymen Golfissa 21.-22.7.2017. Mikä sijoittuneista kenelläkin olikaan syynä, ettei päässyt lähtemään, mutta erikoisin selitys oli kyllä se, että Kymen Golfissa on niin paljon hanhenjätöksiä...

Naistoimikunta oli hoitanut paikalle kauniita kukka-asetelmia, Vihervimma oli sponsoroinut ne.  Kierroksen jälkeen oli Boutique Armoiren järjestämä muotinäytös, jossa keimolalaiset naiset hienosti esittelivät erilaisia asukokonaisuuksia. Lisäksi vaatteita oli esillä ostettavaksikin.

Yhden tärkeän opetuksen sain tähän kisaan liittyen. Ei riitä, että merkkaajan kanssa suullisesti tarkistaa tulokset, vaan pitää myös tarkistaa, että merkkaukset eivät ole tulkinnanvaraisia. Minun tuloksissani yksi 5 oli muuttunut 9:ksi caddien laskiessa pisteitä. Eli 2 pistettä heitti lopputulos. Tuloslistalla sillä olisi noussut ehkä 6-7 pykälää ylös, mutta eipä noilla kahdella lisäpisteelläkään edes 20 parhaan joukkoon pistebogeyssä ollut asiaa. Normituloksellani Sarakselta, joka on noin 28 pistettä, sen sijaan olisi päässyt jopa 15 parhaan joukkoon. Kovin kova ei siis tulostaso ollut tällä kertaa.

Kiva kisapäivä siis kaiken kaikkiaan.

Espoo Golfissa pitkiä väyliä pitkään ja hartaasti

Espoo Golf on minulle jo vanha tuttu, mutta edellisestä vierailusta oli kulunut jo 4 vuotta. Seuranani oli Lady O, jolla aikaa edellisestä kerrasta oli vierähtänyt parikymmentä vuotta. 

EGS on kyllä kaunis kenttä ja hyvällä paikalla Kehä III:n kupeessa. Sää melkein suosi, noin tunnin satoi kevyttä tihkua, muuten oli poutaa.

EGS:ää yleisesti pidetään vaikeana. Ehkä vaikeus tulee pituudesta, onhan se punaisilta yli 5000 metriä pitkä. Edellisellä vierailuillani pelasin 36-31 händärillä, joten sain jotain helpotusta slopesta. Nyt n. 25 tasoituksellani ei apuja siltä suunnalta ollut saatavilla.

EGS:n erikoisuus on 7 minuutin välein tapahtuvat lähdöt. Johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta kenttä ruuhkautui tosi pahoin, vaikka ennen meitä, samoin kuin meidän perässämme, oli pääosin 2 hengen seurueita. Tuntui, että joka ikistä lyöntiä sai odottaa. Loppumatkasta seurueet jo yhdistyivät neljän hengen porukoiksi, muttei se enää auttanut. Meidän edeltämme häipyikin kesken ainakin yksi seurue ja liityimme viimeisellä väylällä sitä edelliseen porukkaan. Kuulemma heidän edessään oli neljän hengen porukka, jotka puhuivat non-stop ja kerääntyivät aina kaikki yhden bägin ympärille vuorollaan.

Tästä asiasta Keimolassa valvoja kerran mainitsikin, että peli sujuisi paljon paremmin, kun kaikki vain kävelisivät suoraan omalle pallolleen. Allekirjoitan! Ja välillä voisi katsoa taakseenkin, ja yrittää edes nopeuttaa peliään, jos siellä kovin moni näyttää nojailevan mailoihinsa.

Oikeasti kierros ei ollut edes hidas, pelasimme koko kierroksen hodaritaukoineen 4 h 15 min. Mutta odottelun takia se tuntui hitaalta, ja kun pelirytmi katosi, ei tulostakaan tullut. En päässyt edes häpeärajalle. Se ei kyllä ole pelkästään kentän vika, vaan viime ajat ovat olleet yleisestikin minulle joku taantumavaihe. Tuntuu kuin lyönnin pituudesta on yhtäkkiä hävinnyt 20-30 metriä. Yleensä varma avaukseni menee minne sattuu. Vain chippi toimii kohtuullisesti ja putitkin välillä.

Tästähän ei siis ole suunta kuin ylöspäin!

Teoreettista hifistelyä

Olin tänään sokerista ja peruin suunnitellun vierailun Espoo Golfiin. Kaiketi sataa melko runsaasti ja saattaa ukkostaakin. Tulee tarpeeseen tämäkin lepopäivä, taisin viime viikolla pelata vähän liikaa. Huomenna sitten uusi yritys Espoon suuntaan.

Viime viikolla olin myös PeGon Club-tunnilla. Valitettavasti en kokenut saavani siitä kovinkaan paljoa irti. Teoreettista hifistelyä, totesin kavereille jälkeenpäin. Varmaan oikein antoisaa sellaiselle pelaajalle, joka ymmärtää tai haluaa ymmärtää golfin teknisiä hienouksia, kuten tarkoituksella lyötyä drawta tai slaissia, Trackmanin prosentteja ja muuta tarpeellista. Minua hirvitti ajatuskin, että pitäisi harjoitella lyömään slaissia tähtäämällä päin naapuritaloa, luottamalla siihen, että käännän mailan lapaa juuri oikein, jotta slaissi syntyy.


Trackmanista: sinällään kiinnostava laite. Pro katsoi tällä kertaa ns. Attack anglea, eli: Attack Angle is the direction the club head is moving (up or down) at impact.
Minulla se oli negatiivinen, kun sen pitäisi olla positiivinen. Eli hifistelemättä sanottuna: mailanpään pitäisi olla nousemassa eikä laskemassa, jotta driverilyönti lentäisi mahdollisimman pitkälle. Täällä voi tutustua Trackmaniin, oheinen kuva ko. sivulta. https://trackmangolf.com/what-we-track

Se, etten halua hifistellä golfin oppimisessa ei tarkoita sitä, etten haluaisi oppia pelaamaan parempaa golfia. Mutta isoin ongelmani on se, etten viitsi harjoitella. Puolustaudun sillä, että kun lyö yli 100 kertaa per kierros, eikö siinä tule jo tarpeeksi treeniä? Totuus on se vanha tuttu, että ei pidä ihmetellä miksei mikään muutu, jos jatkaa vaan samojen virheiden toistelemista. Jos ei ole valmis panostamaan kehittymiseen, on pakko hyväksyä se, että edistyminen on hidasta tai olematonta. Tai menee jopa väärään suuntaan.

Ehkä minun pitäisi löytää itselleni sopiva pro, sellainen joka ymmärtäisi lähtökohtani ja tavoitteeni, sekä edellytykseni oppia. Ja alkaa käydä säännöllisesti tunneilla. Jos sieltä sitten löytyisi into omatoimiseen harjoitteluunkin. Ja ehkä tuo Attack Anglekin alkaisi avautua - ja parantua.

Ruukkigolfissa lumpeita, kauriita ja kartanopuistotunnelmaa

Jälleen uusi kenttätuttavuus, Ruukkigolf, kiitos Seniorigolf-kortin. Olin kavereilta kuullut paljon hyvää Raaseporissa sijaitsevasta kentästä, ja oikeassa olivat. Kenttä on todella kaunis ja kiinnostava pelimielessä. Lähdettiin Lady F:n kanssa matkaan samalla autolla, kun matkaa Espoostakin on toista tuntia.

Klubilla maksettiin 15 € seniorigolf-kierroksesta ja ennen lähtöä piti testata juuri valmistuneet munkit, hyviä oli. Sitten lähdettiin kohti ykköstiitä pelaamaan hyvää golfia hyvässä säässä. Tai no, aika mustia pilviä oli taivaalla, mutta säätiedote oli luvannut vain pienen sadekuuron klo 13.

Heti kakkosväylä kyllä otti golfarilta luulot pois. Jyrkkään doglegiin nouseva par-4-väylä koitui kohtalokseni. Ykköslyönti oli vielä kohtuullinen, kun vähän varmistelin, ettei avaus menisi oikealle puitten väliin. Kakkoslyönti sitten epäonnistui täysin ja päädyin juuri sinne. Sieltä sitten pallo kimposi puusta takaisin. Seuraava olikin sitten jo greenin alla olevassa bunkkerissa, josta pääsin vasta kolmannella yrittämällä pois. Ja se kolmas yrittämä lensi greenin yli metsikköön ja pallo katosi sinne. Sellaista golf on...

Jatkoin sitten uudella pallolla seuraavalle, par3-väylälle, josta aukeni kaunis näkymä järvelle. Par-tulos tuntui erityisen hyvältä edellisen väylän katastrofin jälkeen.

Matka jatkui kaartaen järven rantaa kohti nelosväylän hankalan näköistä greeniä. Matkan varrella päästiin ihailemaan lumpeita ja ulpukoita.  Enpä muista milloin viimeksi olisin niitä nähnyt. Bogey tuntui sillä väylällä ihan par'ilta, kun se näytti todella hankalalta.

Matka jatkui etuysillä vielä kahdella par-tuloksella ja parilla huonommallakin. Ysiväylä tuotti ongelmia, kun vieraspelaajina eksyimme etsiessämme etutiitä. Oltiin löydetty kyllä tiiauspaikka, mutta se näytti osoittavan ihan väärään suuntaan. Konsultoitiin tuloskortin karttaakin, ja pääteltiin, että löytämämme tiiboxi kuului väylälle 17 eikä 9. Vasta kun takaatulijat jo saivat meidät kiinni,  löytyi sieltä pienenpieni kyltti, jossa pienellä tekstillä oli tieto, että ysitii löytyy nuolen suunnasta, eli korkean mäen päältä.

Takaysi osoittautui minulle hankalammaksi mutta maisemat sen kun kaunistuivat. Ruukkigolfin varrella voi ihastella myös omenapuita, ja varmaan keväisin kun ne kukkivat on näky erityisen hieno. Pari puuta oli jäänyt myös omenatarhan aidan ulkopuolelle, joten kuulemani mukaan pelieväät voisi poimia maastakin syksyllä.

Yhdellä väylällä kolme kaurista juoksi takanamme väylän poikki. Sääennuste ei ihan pitänyt paikkansa, sadekuuroja tuli vähän väliä, mutta ne olivat tyyppiä "kesä kuivaa minkä kasteleekin".

Kaikkinensa todella kiva kenttä, kartanomaisen maisemat, greenit hyvässä kunnossa, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Suosittelen. Kannattaa ajella vaikka matkaa olisikin, samalla reissulla voi käydä lähiseudulla muuallakin, vaikka Fiskarsissa, Nordcenterissä pelaamassa tms.

Tässä vielä näkymä 18. väylän greeniltä.

Gumböle myrskytuulessa

Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Gumbölen kenttää. Lähdettiin Lady O:n kanssa uhmaamaan myrskytuulta, kun seniorikorteilla päästiin kohtuuhintaan (20 €). Tuulikin todella kovaa, puuskissa varmaan lähemmäs 20 m/s. Katselin kentän puita epäluuloisena, sillä joku niistä saattaisi kaatua niskaan. Jossain muualla Espoossa oli sähköjäkin katkennut. Tuuli kyllä tyyntyi kierroksen edetessä.

Gumböle oli juuri sellainen kuin olin etukäteen arvellut.  Ei tietenkään pitäisi arvostella kenttää siksi että se sahaa peltoa edestakaisin Turun moottoritien laidassa. Hyvä, että on rakennettu täysimittainen kenttä. Tieltä ei kuulunut kovaa liikenteen melua, koska autot ajoivat tuossa kohtaa hiljaa ruuhkassa.
Kuvissa takaysin näkymiä.

Etuysi, joka siis on ns. vanha puoli, pelattiin tällä kertaa jälkimmäisenä. Se on luonteeltaan täysin erilainen kuin uudempi takaysi. Väylät kiertävät lenkkiä ja tarjolla on myös pieniä korkeuseroja. Näkymät ovat mielenkiintoisemmat ja haasteita on joen ylityksessä.

Kierros meni kovasta tuulesta ja vieraasta kentästä huolimatta ihan kelvollisesti 28 bogeypisteeseen. Klubitalon palveluista caddiemasterin toimivan palvelun lisäksi testattiin vain kahvi- ja pullatarjonta ja hyvää oli. Kuulemma ruoka on Gumbölessä todella hyvää. Täytyypä testata, jos vielä joskus tulee lähdettyä tuonne. Ehkä tyynellä säällä ja kaksi kertaa peräkkäin etuysin pelaten...

Sitten takaisin kotikonnuille pelaamaan. Tänä kesänä täytyy olla kiitollinen Keimolan greenien hyvästä kunnosta, sen verran olen kuullut muiden kenttien vaikeasta tilanteesta. Ja nauttia kauniista, vaihtelevista väylistä ja näkymistä Keimolassa.

Viimeksi pääsin hehkuttamaan, että joutsenet ovat lisääntyneet Keimolan kentällä, mutta nyt karu luonto osoitti taas voimansa. Pari päivää sitten yksi viidestä joutsenen poikasesta makasi maassa Kirkka A:n kolmosväylällä, eikä pystynyt kävelemään perheensä luo läheiseen lammikkoon. Olisiko saanut pallosta tai joku oli käynyt sen kimppuun. Eilen sitten nähtiin emot enää neljän poikasen kanssa Saraksella.