Kirje joulupukille

Nyt kun joulu lähestyy, pitääkin kirjoittaa joulupukille. Jotta saisi golfiin lahjoja, kun ei niitä itsellä ole. Heh, heh. Kannattaa laittaa kirje sellaiselle joulupukille, joka ymmärtää golfista jotain, muuten tulee vääränlaisia lahjoja. Koska joulupukki on satuolento, voisi tietysti pyytää satumaisia kierroksia täynnä holareita, eagleja ja birdieitä maailman upeimmilla kentillä. Mutta ehkä tyydyn tänä vuonna testaamaan vähän tavanomaisimmilla lahjatoiveilla.

Tässä minun kirjeeni:

 Hyvä joulupukki,

Toivottavasti olet jo päässyt talvigolfin makuun siellä Korvatunturin suunnalla. Sinulla on varmastikin oma yksityinen Korvatunturi Golf -kenttä, jottei Petterin tarvitse lennättää sinua Levi Golfiin asti, mikä lienee lähin kenttä siellä päin.

Koska olen ollut kiltisti golf-kentällä tänäkin vuonna, enkä potkinut palloa raffissa tai vahingossa unohtanut lyöntejä tuloksestani, voisit tuoda minulle jonkun seuraavista lahjatoiveistani. Tai vaikka kaikki.  

• Palloja, paljon palloja. Vaikka joulu onkin, niin ei punaisia eikä vihreitä palloja.
• Uusi putteri ja hybridi-maila, hanskoja, kengät, vedenpitävä kärrybägi, pelilippuja, pro-tunteja..
• Hyviä kierroksia kivassa seurassa, Keimolassa ja muualla

Voisit tuoda samanlaiset lahjat myös pelikavereilleni.
Kiitos!

Nytkö se jo loppui?

Tuntuu, että koko kauden odotin kesää tulevaksi, mutta ei sitä muka näkynyt eikä kuulunut. Ja nyt taitaa olla pakko todeta, että kausi päättyi. Viikonloppuna olivat molemmat Keimolan kentät suljettuina pakkasen takia eikä niiden avaamisesta tällä viikollakaan ole mitään tietoa, kun plussakelejä ei sääkartoilla näy.


Viime perjantaina vielä pääsi kuitenkin pelaamaan. Tuliko tuosta Kirkka-kierroksesta sitten tämän vuoden viimeinen? Hyvään loppui, jos näin on, sain tulokseksi 29 bogeypistettä. Tässä ollaan B:n 16. väylällä, jossa näkyi vähän huurretta maassa. Varjoisa paikka, muualla vastaavaa ei ollut.

Olen kyllä tällä kaudella pelannut enemmän kuin koskaan. Vaikka kesä oli viileä ja sateinenkin, löytyi sieltä aina sopiva väli, jolloin voi kiertää edes puolikkaan. Osallistuin aika moneen kisaankin: Naisten Pankki, Perhepäivä, Saaran päivä, Afrikan tähti ja Kinkkukisa. Eipä ollut kaksinen menestys. Parini kanssa voitettiin Perhepäivän kisa, mutta siinä oli niin vähän osallistujia, että sitä ei lasketa...

Tilastovihkoni kertoo, että lähtöjä on tullut yli 90 vieraskentät mukaan lukien! Kokonaisia kierroksia noista tulee tietysti paljon vähemmän, kun ysejä on joukossa paljon. Ennätyskesä silti. Aika paljon tuli tosi huonoa golfia noin tulosmielessä, vaikka muutenhan golf on aina hyvää....

Kaudesta jää kyllä varmaan mieleen aika tuskainen meno plantaarifaskiitin eli luupiikin takia. Myös pikkusormi vaivasi suurimman osan kautta, sitä teippailin milloin milläkin. Toivottavasti seuraava kausi on vähemmän vaivainen. Mutta kuten pelimääristä voi todeta, ei pienet tai vähän isommatkaan vaivat pelaamista estä.

Nyt taas on tullut jo vannottua, että talven aikana "ihan varmasti" alan käydä hallissa harjoittelemassa. Sen kun näkisi...

Tätä blogia en ehkä ihan täysin tauolle päästä, mutta katsellaan.

Pallon kanssa kaksin kentällä

Odottelin iltapäivällä Keimolan klubitalolla aikani peliseuraa, mutta päätin sitten lähteä yksin, kun ei ketään sopivaa peliseuraa näkynyt eikä kuulunut. Yksi nainen poikansa kanssa oli lähdössä, mutta en mahtunut siihen flightiin.

Valitsin Kirkka B:n koska pelasin A:n yksikseni jo aiemmin, ja B on tunnetusti kuivempi. Eli minä ja pallo keskenämme ja taas kenttä oli kuin oma privaattikenttäni, ketään muuta ei näkynyt. Otin laiskuuttani kentän lainakärryt käyttöön, kun en viitsi putsata omaa kärryäni. Mutta oma kolmipyöräinen on kuitenkin niin kiva, että seuraavalle kierrokselle otan sen taas.

Palloja tosin tuli omistajiltaan kadonneina vastaan lehtien seasta useampikin, ihan hyvännäköisiä Srixoneita kaikki kolme, jotka poimin talteen. Oma Titleist (löytöpallo sekin) katosikin sitten väylälle 13 doglegiin puitten väliin lehtien sekaan, joten löytyneet pallot tulivat tarpeeseen.

Eräällä kierroksella pelikaveri kertoi, että oli Kirkan väylällä 7 odotellessaan käynyt etsimässä palloja hakkuualueelta outista. Ensin löytyi Srixonia, Wilsonia ym mutta mitä pidemmälle eteni, alkoi löytyi Titu ProV:tä. Kertooko pallosta vai pelaajasta? Siinä sitten kuulin tiukkaa analyysiä pallojen rakenteesta, pehmeydestä ym. Enpä siitä mitään ymmärrä, mutta minulle suositeltiin pehmeämpiä Lady-palloja. Ehkä ne sopisivatkin, harvemmin vaan niitä tulee hankittua. Ja usein pelaan juuri löytö/järvipalloilla tai jollain muilla tarkemmin miettimättä valituilla (lue halvoilla) palloilla. Voisi ehkä ensi kaudella alkaa panostaa pallon valintaan vähän enemmän.

Pelasin B:n tuntiin ja 20 minuuttiin pitämättä mitenkään erityisesti kiirettä. Ehdin hyvin ennen hämärän tuloa pois. Yhden parin tein mutta muuten ei erityisen hyvin eikä huonostikaan sujunut. Eli kiva iltakävely, kaunis ilma, mutta märkä maa ja paljon lehtiä.

Kahluugolfia Kirkalla

Keimolassa ei sentään kanootilla liikuta kuten Löfkullassa, mutta märkää on sielläkin. Pelasin viikonloppuna pari kertaa Kirkkaa, puolikkaan ja koko kierroksen. Kävi kyllä mielessä ottaa kentän lainakärryt, kun omissa on niin kova putsaaminen. Lauantaina kierrokselle lähtiessä vielä vähän satoi, joten otin oman kärryni, jotta pääsin sateenvarjon alle. Laitoin vanhat kumisaappaat, vaikka ne liukkaat onkin. Eipä tarvinnut miettiä mihin astuu, kun kumisaappaissa eivät jalat eikä lahkeensuut kastu.

Pelaamista ei kentän märkyys oikeastaan juuri haittaa. Aina voi dropata johonkin vähän kuivempaan kohtaan, jos sellaisen löytää. Pääasia että saa pallon lentämään, ettei se yritäkään edetä rullaamalla. Mitään kovin kaksista tulosta en toki tehnyt, mutta mitäpä siitä. Kaunista kentällä ainakin on.

Lauantaina iltapäivällä Lady M:n kanssa tuntui että Kirkka B oli oma kenttämme  - kun siellä ei näkynyt ketään muuta. Ihan sai rauhassa pelata. Sunnuntaina aamupäivällä, kun pelasin Lady F:n kanssa A:ta, pelaajia oli enemmänkin, olihan poutapäivä. Olimme kuitenkin omassa flightissamme kahdestaan ja saimme edetä omaa tahtiamme.

Viimeiselle puolikkaalle, eli B:lle sunnuntaina lähdin jonkun yksin lähdössään olevan miehen kaveriksi. Hän olikin oikein mukavaa seuraa. Edellämme meni mies yksin ja hänen edessään neljän miehen porukka. Arvaahan sen miten siinä käy. Odottelimme pelikaverini kanssa, että milloin yksin pelaava mies jää odottamaan meitä liittymään hänen flightiinsa. Olimme koko ajan hänen kannoillaan ja jouduimme välillä odottelemaan. Mutta tämä mies oli todellakin päättänyt pelata yksin. Ei kai sitä voi pakottaa toista käyttäytymään järkevästi?

Sen sijaan meidän flightiimme liittyi takaa nopeasti tulleet kaksi miestä väylällä 16. Yhtäkkiä pelin luonne muuttui täysin, kun pelikaverit lisääntyivät. Leppoisasta hitaasta pelistä hermostuneeksi ja kiireiseksi. Miehillä oli joku keskinäinen kisa meneillään. He eivät juuri noteeranneet meidän muiden peliä, vaan kävelivät omassa kuplassaan ripeästi eteenpäin. Jouduin pariinkin otteeseen sanomaan, että älkää menkö eteeni, kun olen vielä lyömässä.

Minulle on jäänyt jostain epäonnistuneesta lyönnistä kammo siitä, että joku on yhtään edessäni, niin että voisin väärään suuntaan lähteneellä lyönnillä osua. Ja jotenkin palloni tuntuu aina hakeutuvan juuri kohti ihmistä, jos sellainen on lähistöllä...

Onhan se järkevää ja fiksua kävellä eteenpäin, jos on eri puolella väylää kuin pelikaveri. Mutta sen verran pitää pitää varansa, että edes kääntyy katsomaan kun kaveri lyö, jotta tietää hypätä sivuun jos pallo harhautuu.

No, perille päästiin ilman havereita ja ihan hyvässä ajassakin. Vaikkei se mikään itseisarvo olekaan, kuinka nopeasti pelaa, vaikka usein siihen tulee kiinnitettyä huomiota. Onhan pelinopeus usein ongelma.

Toivottavasti sateet nyt väistyisivät ja kentät vähän kuivuisivat vielä. A on luonnollisesti märempi kuin B ja siellä on greenit jo ilmastettu. B ilmastetaan tällä viikolla. Eipä reikäiset greenit haittaa, jos ei autakaan asiaa.

Kumisaapaskeli

Keli on nyt muuttunut niin sateiseksi, että joutuu etsimällä etsimään sääennusteesta päivää tai hetkeä, jolloin ei sataisi. Ja vaikka ei sataisikaan, on kenttä jo hyvin märkä. Kaunistahan näin syksyllä on.

Muutama päivä sitten sadetutka näytti että poutaa on. Ja melkein se pitikin paikkansa, kunnes sitten lyhyt tihkusadekuuro pyyhälsi ohi. Peli Saraksella oli taas hyvin takkuista, vaikka märkää kenttää ei siitä voi syyttää. Kaipailin kumisaappaita, varsinkin kun näin pelikaverilla tämäntyyppiset:

Nämä ovat XXL:stä, Tretorn-merkkiset, 69€. Noissa olisi vähän urapohjaakin, joilla ehkä pysyisi rinteessäkin swingatessa pystyssä. Olin ottanut kumisaappaat mukaan, mutta kentälle päästyäni totesin, että niissä on sittenkin liian sileät pohjat. Lähdin sitten vanhoissa, mutta vielä vettä pitävissä golf-kengissä. Vähemmän niissä on uraa pohjassa kuin noissa kumisaappaissa. Olisihan minulla ne uudet Eccot, mutta haluan vähän vielä säästellä niitä. Ehkä voisi käydä ostamassa tuollaiset kumisaappaat, olisi noille muutakin käyttöä. Olen kyllä kuullut että olisi olemassa ihan oikeita, ruusukkeellisia golf-kumisaappaita, mutta ei vielä ole osunut (verkko)kaupoissa silmään.

Mutta vielä en luovu golfista tänä syksynä, satoi tai ei. Vähensin taas mailoja bägistä, turhaan kuljettaa mukanaan mailoja, joita ei käytä kertaakaan kierroksen aikana. Ensimmäisenä pudotuslistalla on aina väyläpuu-5. Se on oikukas kuivallakin kentällä ja märällä ihan mahdoton. Puu-3:sta kuskaan mukana, koska sillä on hyvä avata pidemmät Par-3-väylät sekä doglegit, joissa onnistunut driverilyönti voisi mennä pitkäksi. Mutta käytän sitä vain avauksissa muutenkin nykyään, vaikka välillä jo testailin sitä väyläpuuksi.

Käytännössä lyön nyt par-4 ja par-5-väylät näin:
Driveri-avaus
Hybridi-3 x2
P- tai 9-rauta greenille
putteja miljoona....

Hybridi-3 on luottoväline, mutta välillä kaipaisin jotain muuta mailaa, jolla lyödä. Se vaihtoehto olisi käytännössä vain puu-5, mutta kun se ei ole luottomaila. Näillä mennään siis viimeiset kierrokset tänä vuonna.

Pallonkoulutuskierros

Olin kinkkukisassa Saraksella sunnuntaina. Sitten kun kinkusta on vegeversio tai kalkkuna vähintään tarjolla, voin pelata niin hyvin, että olisi pelkoa voitosta. Ihan siksi vaan jätin tulokseni vaatimattomaksi, ja kun kaverikaan ei pelannut kuin pisteen paremmin, ei meistä ollut kinkun kanssa kotiin lähtijöiksi...

Kisaaminen oli ihan kivaa vaihtelua normaaliin pelailuun, ja best ball tuo helpotusta, kun aina voi toivoa, että kaverilla menee paremmin.

Silti oli todella kivaa lähteä seuraavaksi pelailemaan Kirkkaa. Nimenomaan pelailemaan, höpötettiin mennessämme niin, että meinasi lyöntien laskeminen unohtua.

Koulutettiin pallojamme samalla. Pallolle kun puhuu, niin se jopa saattaa tehdä niin kuin pyydät. Ihan varmasti. Yhdelläkin väylällä puttasin 6-7 metristä puttia ja kannustin palloani, että mene mene, käänny käänny, vaikka näin, että ohi menee. Mutta eipä sitten mennytkään, aivan viimeisen parinkymmenen sentin matkalla pallo yhtäkkiä näki, että tuolla se reikä on, ja pinkaisi siihen suuntaan ja upposi. Pallolle ei kyllä kehtaa jutella, ellei ole tuttua pelikaveria, vieraammat saattaisivat tilata valkotakkiset vastaan klubille ja viemään hoitoon.


Ehkä tuollainen liikaa yrittämättä ja keskittymättä pelattu kierros teki hyvää tässä välissä - pelasin parhaan kierrokseni pitkään aikaan. Tosin joukossa oli yksi mulligan, joita harvoin otan. Mutta nyt tuli niin kummallinen avaus, että oli ihan pakko.

Samalla tuli tarkistettua, että joutsenet ovat vielä Keimolassa. Näimme ne lentämässä ensin ja sitten myöhemmin ne lepäilivät lammen rannalla. Syksy etenee kovaa vauhtia. Moni sanoo jo, että nyt oli viimeinen kierros tänä syksynä. Itse ajattelin vielä jatkaa, kun vaan poutakelejä riittää.

Kotojärven kirous

Piti ihan tilastovihostani tarkistaa, että aina kun olen pelaamassa Kotojärvellä on syyskuu, sataa ja peli menee surkeasti. Ainakin siitä asti, kun tuota tilastovihkoa olen pitänyt, eli 2012 lähtien. Tällä kertaa ei tosin satanut.

Kotojärvi on kiva kenttä (Puistokenttä siis, Rantakenttää en tunne). Mutta sinne on aika lailla matkaa. Lähdettiin kaverin kanssa kimpassa niin, että jätettiin toinen auto Jumboon parkkiin. Siitäkin ajoi vielä 45 minuuttia. Eipä sinne siis ihan tuosta vaan tule lähdettyä, vaikka pelilippuja saa edullisesti ja Kotojärvi tekee sähköpostilla tarjouksiakin melkein viikottain.

Syyskuussa raffit ovat jo todella pitkiä, ja kenttä on raskas kiertää, kun maa on märkä. Siinä ehkä yksi selitys sille, että peli ei suju. Ehkä raffi olisi lyhyempi keskellä kesää? Jostain syystä tulee mieleen lähteä Kotojärvelle vasta loppukaudesta. Ensi kesänä voisi kyllä lähteä siihen suuntaan jo aiemmin.

Kotojärvi ei kuulu Seniorigolf-kenttiin, ja olen niitä suosinut tänä kesänä, säästyäkseni pelilipun ostamisen vaivalta. Vaikka eipä tuo mikään vaiva ole, kun liput ovat sähköisiä ja Liri niitä myy 22€:lla golfpiste.com:in pörssissä.

Kenttä on slopattu todella helpoksi, eli alle oman händärin pitäisi selviytyä, kun esim. Kirkalla saan pari lyöntiä vielä päälle. Eroa tulee 5 lyöntiä Kirkan ja Kotojärven välillä. Ei minusta Kotojärvi mitenkään helppo ole, varsinkin takaysillä on hyvinkin mielenkiintoisia väyliä, joilla ei ainakaan kerran kesässä -tahdilla ole helppoa tehdä tulosta.

Tällä kertaa en päässyt edes häpeärajalle, vaikka yksi birkkukin upposi. Ensi kesänä uusi yritys!

Lehtikeli upeassa syyssäässä

Pelasin pari Sarasta upeassa kelissä. Syksy on parasta aikaa golfin peluuseen, kentät on hienossa kunnossa. Mutta pallon löytäminen lehtien seasta on lievästi sanottuna hankalaa. Parikin kertaa pallo katosi, kun sen olisi luullut helposti löytyvän.

Mikä olisi paras pallon väri aurinkoisena päivänä lehtikelillä? Shokkipinkin luulisi erottuvan, mutta punaiset pallot tahtovat kadota näkökentästä jo lentäessään. Valkoinen erottuu paljon paremmin sinistä taivasta vasten. Harmaana päivänä voimakkaan värinen pallo voisi olla parempi.

Maahan päästyään lehtien peittämälle ruoholle pallo voi joka tapauksessa päätyä syvään raffiin tai jonkun lehden alle. Mutta jos se on vain lehtien seassa, niin mikä olisikaan hyvä väri pallolle?

Punainen ei välttämättä toimi, eikä keltainenkaan. Valkoinen voisi silloin erottua parhaiten. Entä sininen? En ole kyllä nähnyt koskaan sinisiä palloja. Netistä löytyy jos jonkin väristä, esim Smartgolf.fi (kuva sieltä) myy tällaista pakettia. Mutta ei siinäkään ole sinistä. Sininen ehkä juuri katoaisi näkökentästä lentäessään. Mutta mitä virkaa olisi vihreällä pallolla? En ymmärrä.

Yksi tapaus, jossa olen mielellään käyttänyt värikkäitä palloa on lähipelialue. Jos itse puttailee tai chippailee vaikka viidellä pallolla ja kaveri vieressä samoin, omat väripallot erottuvat helposti.

Netistä voisi löytyä jo myös niitä palloja joita olemme olleet vailla - sellaista jossa olisi äänimerkki ja vilkkuvalo.

Siihen asti taidan pysytellä valkoisissa palloissa. Talvigolfissa se on ehkä huonoin vaihtoehto. Eli jos tulee mieleen lähteä lumelle pelaamaan niin sitten hommaan pari värikästä palloa.

Loivaliikkeisyyttä kentällä

Pelasin viikonloppuna sekä Saraksen että Kirkan. Sää oli luvatusti hieno, mutta ei niin lämmin kuin mitä oli ennusteissa hehkutettu. Nyt on kuitenkin syksy ja lämpimästi pukeutuminen on olennaista. Kaunis sää oli houkutellut kentälle runsaasti väkeä. Tällä kertaa osasin varautua siihen. Toissaviikonlopun aurinkoinen päivä tarkoitti 1,5 tunnin odottelua, eli jouduin lähipelialueelle harjoittelemaan, kauheaa! Nyt olin varannut Saraksen lauantaille jo hyvissä ajoin ja sunnuntaina varasin lähdön Kirkalle ensin ja kävin sitten lounaalla.

Täysi kenttä voi tarkoittaa myös hidasta kierrosta. Tai ainakin hitaalta tuntuvaa kierrosta, vaikkei aikaa kuluisi kovinkaan paljoa enempää kuin tavallisesti. Odottelua, seisoskelua, edellä menijöiden hitauden tuskastelua.

Erään pelikaverin kanssa katselimme edellämenevää porukkaa greenillä. Tuntui, että nelikko puttasi ja puttasi. Eipä siinä mitään, onhan se pallo saatava kuppiin. Ja sitten greeniltä poistuminen ja matkan jatkaminen. Sen voi tehdä hyvinkin loivaliikkeisesti. Eli voi alkaa merkata tulostaan, putsata putteriaan, järjestellä mailoja bägissä, laittaa takkia päälle tai hanskaa käteen, juoda, tehdä mitä vaan siinä greenin reunalla vielä seistessään sen sijaan, että siirtyisi ripeästi kauemmas. Ja yleisesti ottaen kävellä mahdollisimman hitaasti - loivaliikkeisesti. Mitäpä sillä väliä vaikka joku siellä väylällä tekee jo viidettätoista harjoitussvingiään...

Entä jos pelikaveri toteaisikin reiän lähelle pysähtyneestä putista "annettu"? Tai jättäisimme jonkun puttausrutiinimme pois, jos pisteitä ei enää kuitenkaan heru. Ja ainakin kävelisimme ja tekisimme asioita ripeästi eikä kuin hidastetussa filmissä, jolta se siellä takaatulevassa ryhmässä näyttää.

Pitäisi kehittää edellä hidastelijoille jotain käsimerkkejä, joilla voisi pyytää ohituslupaa tai pyytää lisäämään vauhtia. Vähän niin kuin liikenteessäkin, pitäisi golfissakin muistaa katsoa eteenpäin  - onko siellä tyhjä väylä odottamassa - ja taakse myös - seisooko kenttä? Motoristeillahan (kuva http://www.usabobbers.com/motorcycle-hand-signals.html) ja sukeltajilla ym. näitä käsimerkkejä on, sieltä voisi ottaa mallia, jos käsimerkkejä ei golfissa vielä ole. Mutta sitten pitää muistaa katsoa taakseen, jotta näkee mitä siellä viestitellään...

No, mitäpä niistä. Ainakin ilma oli kaunis ja mitäpä sen parempaa kauniilla ilmalla voisi tehdä kuin olla kentällä! Eikä pelikään sujunut hitaudestaan huolimatta mitenkään huonosti.

GameBook ja muut gadgetit

Aloin käyttää mScorecardin sijaan GameBookia viimeisellä parillä kierroksella. Taidanpa vaihtaa pysyvästi GameBookiin, vaikkei tuossa toisessakaan sinällään mitään erityistä vikaa ole. Syitä vaihtoon on muutama. Ensinnäkin GameBook on suomalainen ja se on aina plussaa. Vaikka eipä tuo sovellus suomea puhu.

Toinen syy vaihtaa on gps-etäisyysmittari, joka tuntuisi olevan GameBookissa parempi eli tarkempi kuin mScorecardissa. Ja kolmas syy, eli karttanäkymä on ehdottomasti parempi. Se olikin syy miksi innostuin ylipäänsä testaamaan GameBookia, kun näin sen jollain pelikaverilla.

Välietapin, esim. bunkkerin, etäisyysmittausta voi itse säätää haluamaansa pisteeseen. Etäisyyden mittaus näytti pääasiassa olevan kuitenkin keltaisilta, eikä muuttunut pelaajan mukaan. Mutta tätä pitää vielä tutkia, sillä välillä näytti siltä että mittaus olikin punaisilta? No, eipä kentän väyläkartoissakaan ilmaista välipisteiden etäisyyksiä yleensä (Keimolassa ainakaan), muuta kuin keltaisilta. Joutuu ihan itse tekemään vähennyslaskuja. Tässä kuva kopsattuna Gamebookin sivuilta. Tuota ympyrän sisällä olevaa pistettä pystyy siirtämään ja etäisyysluvut muuttuvat sen mukaan, kätevää!

Piti ihan ihmetellä miten saan bogeypisteet näkyviin. Tulipa opittua sekin, että kyseessä on Stableford-pelimuoto, kun laskee bogeypisteitä.

Toinen ongelma oli se, että Sarakselle slopeni oli väärin, mutta sen sai käsipelillä korjattua. Kaipa noista voisi ilmoittaa sovelluksen ylläpitäjille. Ei liene mikään ihan pikkujuttu vuosittain ylläpitää tuhansien kenttien slopetaulukoita.

Aika paljon nykyään näkee ihmisillä kelloja ja muita etäisyysmittareita. Itse olen tyytynyt arvioimaan etäisyyksiä keltaisista ja punaisista etäisyysmerkeistä. Ja uskoisin aika hyvin osaavani arvioida 20-40-60 metriä silmämääräisestikin. Ongelmani on enemmänkin se, että lyöntipituudet eri mailoilla eivät eroa toisistaan niin paljoa, että tarkka etäisyysmitta minua paljonkaan auttaisi. Olisihan se hienoa, jos tietäisi tasan tarkkaan kuinka monta metriä milläkin mailalla pallo lentää. Ehkä jonain päivänä. GameBookilla voisi ilmeisesti mitata lyöntiensä pituuksia kierroksella. Täytyypä kokeilla.

Suosittelen tutustumaan: https://golfgamebook.com/app/
Tietysti vain iOS ja Android.

Viimeiset pari kierrosta Saraksella menivät hyvinkin eri lailla, mutta bogeypisteissä eikä lyöntimäärissä ei suurta eroa ollut. Ensin tein kierrokselle 5 par-tulosta ja sen lisäksi paljon sutta ja sekundaa. Sitten tein vain yhden par'in, mutta muuten pelasin paljon tasaisemmin.

Golf-etiketti

Viime päivinä olen pelannut hyvinkin vaihtelevasti, sekä vaihtelevassa seurassa. Pelattiin Lady O:n kanssa Kirkka "sinisiltä" eli 54-tiiltä. Kenttä on hyvin erinäköinen kun peruuttaa muutama kymmenen metriä tai enemmänkin taaksepäin. Erityisesti väylät 3 ja 18 ovat kuin eri kentältä. Aika lailla sateista oli näillä puolikkailla. Asianmukainen varustus oli tarpeen.

Näiden kokeilujen jälkeen pelasin Lady P:n kanssa Kirkka B:n kahden miehen seurassa - entuudestaan tuntemattomia suuruuksia nämä herrat. Sinällään he olivat aivan mukavia, mutta pikkuisen tuntui olevan golf-etiketti hukassa. Erityisesti kiinnitin siihen huomiota viimeisellä väylällä, kun vielä olin puttaamassa 2 bogey-pisteen arvoista lopetusta, niin mitä nämä sankarit tekevät? Kättelevät toisensa ja Lady P:n odottamatta, että palloni on kupissa! Hetken kuluttua oltiin samassa jonossa, he baaritiskille ja minä munkkikahville. En voinut olla sanomatta että nyt ymmärrän kaiken, herroilla olikin kiire kaljalle. En tiedä ymmärsivätkö pikku vinkkini. Teki kyllä mieli vielä vähän "avautua" siinä, mutta annoin sitten olla.

Seuraavaksi sitten varhainen aamukierros Saraksella Lady M:n kanssa. Seurue vaihtui tällä kierroksella moneen kertaan, sillä ensin kanssamme oli eräs mies, sitten nelosväylällä pyysimme takanamme yksin pelaavan naisen liittymään seuraamme. Mies näkikin sitten tutun pelikaverinsa tulevan takanamme yksin ja jäi odottamaan häntä viitosväylän tiiboxiin, kun me 3 naista jatkoimme omana ryhmänämme. Lady M sitten lopetti ysiltä ja jatkoimme kaksistaan tämän mukavan naisgolfarin kanssa loppuun.

Tein ensimmäistä kertaa peräti 5 par-tulosta samalle kierrokselle. Muuten tuli sen verran isoja numeroita, etten päässyt ihan bufferiin asti bogey-pisteissä, mutta lähelle. Avaukset varsinkin lähtivät oikein hyvin, suoraan ja pitkälle, kun aloin tiiata matalammalle. Kaiken kaikkiaan kiva kierros. Toivotaan, että poutaiset syyskelit jatkuvat vielä pitkään.

Otin kokeiluun myös GameBook-sovelluksen aiemmin käyttämäni mScorecardin tilalle tälle kierrokselle. Vähän olin hukassa sen kanssa, kun en tietenkään lukenut mitään ohjeita. Ehkä se on ihan hyvä ja siinä voi olla parempia ominaisuuksia kuin vanhassa tutussa Scorecardissa, mutta täytyy vielä vähän ihmetellä sitä, ennen kuin lopullisesti vaihdan. Jos vaihdan...

Birdieitä ja birdieitä

Teinpä makean birdien Saraksen väylällä 12, eli par-4:llä. Avaus lensi hyvään paikkaan doglegissä olevan bunkkerin alle, siitä löin hybridillä satasen tupsulle väylälle. Rautalyönti näytti hetken siltä, että pallo menee greenibunkkeriin, mutta se kierähti sitten näkymättömiin bunkkerin ja greenin väliseen raffiin. Tai siltä ainakin näytti, mutta kun tultiin greenille, ei palloani näkynyt missään, ei bunkkerissa, raffissa eikä myöskään greenin yli menneenä. Kunnes sitten Lady F meni nostamaan lippua, ja siellä se pallo oli, kupissa odottamassa! En muista että olisin koskaan noin pitkästä lyönnistä saanut palloa kuppiin. Eikä niitä birkkujakaan montaa kesässä tule...

Pelini on alkanut taas vaihteeksi sujua paremmin. Tein jo melkein bufferituloksenkin. Tarkistin tilastovihostani, että edellisen kerran vastaavaa sattui heinäkuun lopulla! Bufferiin olen pelannut varmaan kolme kertaa koko kesänä. Olen nostanut nyt händäriäni jokaisella täydellä kierroksella (kun olen pelannut sääntöjen mukaan, enkä dropannut laittomasti tms.). Tilastoni kertoo, että lähtöjä Keimolassa on ollut 63, joista parikymmentä on ollut 9 reiän kierroksia. Vielä ehtii, vaikka syksy tekeekin jo tosissaan tuloaan.

Joutsenet seikkailevat nyt todella laajalla alueella ja joku oli nähnyt poikastenkin jo harjoittelevan lentämistä. Jokunen päivä sitten ne olivat Saraksen 5 ja 6 väylien välissä ja seurasimme kun yksi perheen poikasista lähti omille teilleen, kun muut vielä jäivät syömään. Emot katselivat poikasen menoa, mutteivat lähteneet sen perään kohti kauempaa lammikkoa. Sen sijaan koko muu perhe siirtyi lähimpänä olevaan lampeen. Vitsailimme, että tuo yksin lähtenyt poikanen haluaa osoittaa olevansa jo rohkea, itsenäinen lintu. Sinnikkäästi se vaan jatkoi omaan lampeensa, ui sen läpi ja lähti sitten vasta kohti muuta perhettä, joka ui jo toisessa lammessa.

Toisena päivänä perhe kylpi Kirkalla, toinen emoista piti vahtia rannalla.

Afrikan tähteä etsimässä

Keimola Golf täytti 30 vuotta (Onnea!) ja pääsin osallistumaan juhlaviikon ohjelmasta vain yhteen tapahtumaan, eli Afrikan tähti -kisaan. Se kuulosti kisakutsun mukaan hauskalta tapahtumalta, ja sitä se olikin. Afrikka sijaitsi Kirkka A:lla.

Ilmoittautuessa saatiin peliohjeet, 2 A4:sta, joita sitten ihmeteltiin aulassa hyvän aikaa. Ei vaikuttanut ihan simppeliltä tämä peli. Pelijoukkueet arvottiin palorännillä (eli pallot pahvilaatikosta nostaen).  Sitten saatiin Tangerissa, eli Kirkan ykköstiillä kenttäkartat ja rahat kirkka-valuutassa tasoituksen mukaan porrastettuna.

Ensimmäinen väylä avattiin takatiiltä ja pelattiin kakkosväylän greenille. Kun päästiin lipulle, sai aina ostaa kirkoillaan yhden lyönnin poiston - jos rahaa oli. Sen jälkeen aina nostettiin lipputankoon kiinnitetystä sukasta Afrikan tähti -pelimerkki, josta sitten joko sai lisää rahaa timanttilöydöistä tai menetti rosvon tultua kaiken, ehkä löysi voittoon tarvittavan Afrikan tähden tai hevosenkengän, tai sitten sai tyhjän pelimerkin.

Kakkosväylältä jatkettiin ykkösväylän greenille, lyhyt chippi siis. Kolmantena päästiin todella cross-country golfin makuun, kun avattiin kolmosväylältä nelosväylän ja ojan yli seiskaväylälle ja piti päätyä seiskan greenille.

Seiskan jälkeen mentiin avaamaan vitosväylän junnutiiltä, josta piti loikkia jotain kautta kutosväylän greenille. Se tuntui todella oudolta, kun greeniä lähestyttiin takakautta. Ja etäisyyksiä oli todella vaikea arvioida. Tällä reitillä olisi voinut ostaa lennonkin ja päästä suoraan greenin viereen droppaamaan, mutta ryhmässäni kukaan ei muistanut tätä mahdollisuutta.

Kutosväylän tiiboxista chipattiin lyhyt matka vitosen greenille. Sitten pelattiin nelosväylä ja kasi putkeen, onneksi minulla riitti rahat lentää nelosen greenin yli kasin tiiboxiin, muuten olisi tullut hankaluuksia päästä nelosen greeniltä jatkamaan kasiväylälle. Lopuksi vielä pelattiin ysiväylä junnutiiltä maaliin.

Matkan varrella sain vain kerran lisää rahaa löydettyäni aarrepussista timantin, muut löysivät niitä enemmänkin, mutta heitä myös rosvo vaani. Rahani riittivät ostamaan yhden lyönnin poiston joka väylältä ja lennon neloselta kasille. Mutta maalissa ne olivatkin aika loppu. Olisin voinut osallistua voittokahinoihin, koska löysin hevosenkengän, mutta lyöntejä oli liikaa. Jäljellä olevilla rahoilla olisi ollut merkitystä, jos lyönnit olisivat voittajilla menneet tasan.

Loistava kisa siis, ja todella hauska yllätysmomentteineen, rahoineen, omituisine reitteineen ja hyvässä seurassa tietysti, vaikken kaikkia ryhmässäni olleita ollut ennen tavannutkaan. Kiitokset Äijätoimikunnan jäsenelle, joka tämän hauskuuden oli suunnitellut ja hyvin toteuttanut. Pelissä joutui todella käyttämään aivojaan, kun mikään ei ollutkaan tuttua. Etäisyyksiä oli vaikea arvioida, ja apuvälineitten käyttö oli kiellettyä. Eipä minulla sellaisia olisi ollutkaan.

Toivottavasti päästäisiin joskus toistekin etsimään Afrikan tähteä. Ainakin voittajat saivat oman lautapelinsä palkinnoksi.
(Pelilaatikon kuva napattu Wikipediasta, jossa voi käydä lukemassa lisää klassikkopelistä)

Neitigolfia pelaamassa

Taas kerran törmäsin pelatessani sanaan neitigolf. Taas se särähti korvaani. Ei sanaa käyttänyt golfari sillä mitään pahaa tarkoittanut, kuvasi sillä vaan omaa arkaa puttiaan, joka jäi pari metriä reiästä. En voinut olla sanomatta, että minäpä sitten puttaan täältä viidestä metristä miehekkäästi niin, että palloni hyppää puttilinjalla olevan jättikokoisen ja korkean merkkausnastan yli....

Edellisellä kerralla, kun neitigolfista oli puhe, miespelaaja puheli klubilla ennen kierrokselle lähtöä, että tänään hän voisi pelata neitigolfia. Kysyessäni miespelaaja sanoi tarkoittavansa sillä tarkkaa, pitkin väylää etenevää peliä. Eikä normaalia äijägolfiaan, jossa palloja etsitään pitkin metsiä. Että se on positiivinen termi....


Arvostavatko miesgolfarit naispuolisen peliseuransa taitoa pysyä väylällä ja pelata joutuisasti? Mutta myös toisinpäin: arvostavatko naiset miesten upeita pitkiä lyöntejä, vaikkeivat ne aina väylällä pysykään?

Aika usein me naiset pelaamme liian varman päälle. Otetaan "lällärilyönti" lähemmäs vesiestettä eikä luoteta omaan taitoon päästä yli. Ei edes pyritä chipillä lipulle vaan lyödään tarkka ja varovainen lyönti, kunhan vaan greenille pääsisi. Tätä olen kuullut kutsuttavan myös marttagolfiksi.

Omassa pelissäni riskien välttäminen on useimmiten ainoa keino saada tulosta aikaan. Yksikin out-lyönti tai vesiesteeseen joutuminen ja usein myös bunkkerivierailu tarkoittaa bogeypisteiden karkaamista saavuttamattomiin siltä väylältä, toisin kuin pitkälyöntisellä miehellä, joka voi vielä pelastaa bogin tai jopa par'in väylälle rankun jälkeenkin. Jos väylät olisivat lyhyempiä, ottaisinko enemmän riskiä sen sijaan, että pelaan "neitigolfia"?

Välillä kyllä otan tietoisia riskejä, mutta edellisellä kierroksella oli pakko alkaa marttailla siksi, että pallot meinasivat loppua kesken kierroksen. Kirkka A:n vesiesteet olivat taas pallomagneetteja.

No, seuraavalla kerralla, kun joku mies neitigolfaa seurassani, voisin tarjota hänelle vaaleanpunaista palloa bägistäni - niillähän miehet eivät kertakaikkiaan voi pelata.

Kuva golfjokes.com

Mäkeä ylös ja alas - Hill Side Golfiin tutustumassa

Lisää kenttäbongausta - en ollut ennen tätä koskaan käynyt Hill Side Golfissa Vihdissä. Seudun toinen kenttä Vihti Golf on aikanaan tullut minulle hyvinkin tutuksi, vaikken viime vuosina olekaan käynyt siellä. Hill Side tuntui olevan juuri sen verran kauempana, ettei sinne asti viitsi lähteä, vaikka kenttää ovat monet minulle kehuneet. Nyt kun olen ottanut asiakseni käyttää seniorikorttia hyväkseni, varasin pelin itselleni ja Lady F:lle. Jätettiin toinen auto Ikean parkkipaikalle ja jatkettiin kimpassa Hill Sideen.

Oltiin hyvissä ajoin ilmoittautumassa, ja tarkoitus oli mennä kahville. Sain jotenkin sen käsityksen että caddiemasterin vieressä olisi ollut paikan ainoa kahvila, eikä siellä ollut tuoretta pullaa tarjolla! Onneksi tämäkin virhekäsitys tuli korjattua, kun kiipesin komean klubitalon yläkertaan. Ja pullakahvit juotuamme päästiin matkaan Hill-kentälle. Valley on Hill Siden toinen kenttä, mutta jostain syystä Lady F ei halunnut sinne. Senioripelioikeudella olisi voinut pelata molemmat kentät samana päivänä, mutta sellaiseen urotekoon en katso nyt kykeneväni. Ehkä ensi kesänä sitten.

Vettä tietysti satoi, kuten oli luvattukin. Onneksi sade oli kevyttä tihkua, mutta sateenvarjosta kärryssä oli iloa. Sade onneksi loppui noin tunnin pelattuamme, mutta sää jatkui pilvisenä ja noin 18 asteisena - täydellinen golf-keli siis. Uudet golfkengät pitivät tietysti hyvin vettä, mutta alkoivat jossain vaiheessa hiertää oikeaa jalkaa, kun olin varustanut ne silikonikantapehmukkeilla. Otin pehmukkeen oikeasta kengästä pois ja matka jatkui.

Hill on nimensä mukaisesti mäkinen kenttä. Kiipeillään edes takaisin mäkeä ja välillä näkyy todella upeita maisemia korkeimmalta kohdalta. Taukotuvan jäätelö tuli tarpeeseen, samoin omat eväät.

Pelillisesti taas meni vähän sinne päin. Varsinkaan puttaamisessa en kunnostautunut tälläkään kertaa. Raavin 24 bogeypistettä kasaan. Sinällään ihan OK tulos vieraalta kentältä.

Yhteenvetona: Hill Siden Hill-kenttä on kaunis, mäkinen kenttä, josta on hienot näkymät. Kentällä on muutamia hyvinkin mielenkiintoisia väyliä, joilla joutuu vähän pohtimaan, miten pelata fiksusti.

Kuivin jaloin kentälle

Mikään ei ole ikuista ja kaikkein vähiten golfkengät. Tuntuu että just äsken ostin uudet, vedenpitävät kengät, kun entiset alkoi vuotaa. Mutta on siitä jo 3 vuotta. Eikä golfkengille anneta kuin vuoden vedenpitävyystakuu. Mutta nyt on uudet. Olen ollut uskollinen Footjoy-asiakas ja myös Golfbalancen asiakas, mutta nyt läksin vieraisiin.

Kävin kyllä Golfbalancessa katsomassa mitä siellä olisi tarjolla. Mutta jotenkin ei tarjonta ja kysyntä nyt kohdanneet ja päätin käydä katsomassa minulle uuden golf-välinekaupan, Golf Skyn, jonka huomasin pari päivää sitten ilmaantuneen Tammistoon. On se kyllä ollut siinä jo kolme kuukautta. Sieltä sain asiantuntevaa palvelua. Valoisa myymälä ja hyvä valikoima, erityisesti vaatteista, joista nyt - 40%. Kengät olivat -30 % alennuksessa.

Jalkani ovat leveät ja tällä hetkellä erityisen kipeytyvät. Siksi kuulemma Ecco tai Footjoy. Kokeilin molempia, ja tällä kertaa nämä Eccot voittivat, vaikka olivatkin kalliimmat. Tähän aikaan kaudesta alennusmyynnit ovat tietysti auttamassa asiaa.

Halusin mustat, koska valkoiset menevät niin nopeasti törkyisen näköisiksi. En halunnut perinteisiä ruusukepohjia, ja vedenpitävät ne on oltava. Nämä tuntuivat hyviltä jalkaan. Kierroksella se sitten selviää, miten ne toimivat. Varsinkin jos joudun jatkamaan kenkien varustelua silikonikantakupein.

Eiköhän Keimolan Kiira-myrskyn jälkeiset metsätyöt ole kohta jo siinä vaiheessa, että pääsen testaamaan. Kirkka lienee jo kokonaan auki ja Saraskin aukeaa viikonlopuksi. Aika hurjaa tuhoa siellä on ollut, noin 500 puuta on kaatunut!

These shoes are made for golfing!

Kenttäbongaus jatkuu Eke Golfissa

"Mainettaan parempi Eke Golf" -teksti golfpiste.comissa oli ennakkotutustumiseni Raaseporissa eli Tammisaaressa sijaitsevaan kenttään. Kävin googlettamassa kentän, koska jostain syystä minullekin oli joku epämääräinen maine kantautunut. Ilokseni voin todeta, että aivan turhaan kentällä on minkäänlaista ei-niin-hyvää mainetta. Eke Golf on kaunis, vaihteleva ja haastava kenttä lampineen ja merinäköaloineen. Ei ole mitään syytä olla pelaamatta siellä. Ei edes hanhenjätöksiä.

Onneksi Kiira-myrsky ei ollut tehnyt tuhojaan Eke Golfissa niin kuin Keimolassa oli käynyt. Sitä yritin varmistaa kentän uutisista ennen kuin lähdin ajamaan noin puolentoista tunnin matkaa Tammisaareen. Mutta kun mitään tietoa myrskytuhoista ei ollut, päättelin että pääsen pelaamaan. Olin muutenkin menossa Tammisaareen, joten ei ajomatka hukkaan olisi mennyt.

Pelasin taas seniorikortilla ja maksoin 15 euroa kierroksesta, ja koska oli aikaa, niin testasin berliinimunkkia ja teetä. Valikoima aamulla varhain ei ollut kovin laaja, mutta ihan kelvollinen.

Pelikavereinani oli kaksi mukavaa naista, joista toinen oli myös vieraspelaaja. Sain heiltä muutamalle haastavalle sokkoväylälle vinkkejä, mihin suuntaan lyönti kannattaa sijoittaa. Eipä minun lyöntini aina sinne menneet minne piti, mutta mitäpä siitä. Kentän slope ei antanut mitään armoa,  joten pääsin juuri ja juuri häpeärajalle bogeypisteissä.

Mäkinenhän tuo kenttä on, menee ihan kuntoilun puolelle, mutten kokenut sitä mitenkään uuvuttavana. Sää oli pääosin hyvä, välillä oli lämmin ja välillä kylmä, kun aurinko meni pilveen ja tuuli. Noin kaksi minuuttia satoi kevyttä tihkua. Mutta väylät olivat todella märkiä sateitten jäljiltä. Laitoin tietysti ne väärät kengät, jotka eivät pidä vettä. Olisi ne paremmatkin olleet mukana.

Testasin vielä puuhuonetilat suihkuineen kierroksen jälkeen. Sauna ei ollut päällä, mutta en olisi sitä käyttänytkään. Ehkä sen olisi saanut pyytämällä lämpimäksi? Yksi miinus tuli siitä, ettei tarjolla ollut shampoota, vain suihkusaippuaa.

Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Täytyypä mennä toistekin.

Onni on oma kärry

Tähän asti olen turvautunut kenttien lainakärryihin, ja erityisesti olen ollut iloinen, jos tarjolla on ollut kolmipyöräisiä kärryjä. Pitkään on ollut suunnitteilla hankkia oma kolmipyöräinen kärry, mutta olen arvellut, ettei sellainen mahtuisi auton perään bägin kanssa. Nyt sitten yllättäin sainkin oman kärryn, kun isäni päätti luopua vain parin vuoden ikäisestä kärrystään. Hän golfaa nykyisin pääasiassa autolla, joten kärry on paremmassa käytössä minulla.

Testasin ensin, että kärry taittuu niin pieneen kasaan, että se mahtuu autoon bägin viereen. Nyt olen pelannut uuden kärryni kanssa joitakin kierroksia ja oppinut aika sujuvasti avaamaan ja kasaamaan sen. Vaikka eipä siinä mitään kasaamista ole, pari salpaa vaan avataan tai suljetaan.

Otin kärrylle Ikea-kassin suojaamaan tavaratilaa pyörien mukana tulevalta ruoholta ym. Kärry ei ihan mahdu Ikea-kassiin, mutta pyörät saa kuitenkin suojattua.

Pääsin jo kerran testaamaan myös sateenvarjonpidikettä. Ensimmäisellä yrittämällä tuuli tempaisi varjon samantien tiehensä. Löytyi siihenkin apuväline kuminauhapidikkeestä, jolla varjo pysyy paikallaan. Vähän vielä joutuu hakemaan työntökahvan korkeutta, jolla sateenvarjo olisi sopivalla korkeudella, eli suojaisi parhaiten. Koko systeemi on tietysti mitoitettu 180 cm pitkälle pelaajalle, eikä alle 160 senttiselle.

Kivasti ja kevyesti kulkee kärry ja bägi nyt. Täytyy vaan muistaa laittaa jarru päälle, ettei kärry karkaa. Eli jos mietit kärryn ostoa niin osta!

Kenkävarustelua

Eihän sitä voi olla pelaamatta golfia, kun sää sallii, kun tämä Suomen kesä on mitä on. Plantaarifaskiitti tai ei, kentälle on päästävä, jos ei ihan ukkoja ja akkoja sada. Pidin kuitenkin viikon lepotauon,  jolloin odottelin Yliopiston Apteekin verkkokaupasta tilaamiani erikoissukkia (n. 26 €).

Lisäksi minulla on XXL:stä ostetut silikonikantapehmusteet (noin 14 €).

  

Ja oli kengissä vielä jalan holvikaarta tukevat erikoispohjallisetkin, jotka ostin lenkkareihin aiemmin.

Näillä varustettuna lähdin toiveikkaana kiertämään Kirkkaa kolmena peräkkäisenä päivänä, yhtenä tosin vain puolikasta.

Kuinka sitten kävi, auttoiko kenkään ladattu varustus ja erikoissukat? Ei ainakaan heti. Käveleminen oli ihan yhtä tuskallista kuin aiemminkin. Mutta ihan kuin nyt alkaisi helpottaa jo. Aamulla pääsee liikkeelle konttaamattakin, noin kuvainnollisesti. Elättelen toiveita, että pikkuhiljaa tämä tästä paranee. Peli ainakin on paranemaan päin. Avaukset toimivat taas, ja välillä putitkin upposivat hyvin.

Kenttä oli nyt todella märkä, Kirkka A varsinkin. Onkin satanut ihan huolella viime aikoina. Huomasin, että pari vuotta sitten ostamani vedenpitävät golf-kengät eivät enää ole vedenpitävät. Onneksi toiset, vähän uudemmat kengät vielä pitävät vettä.

Golf on liikuntana aika haastavaa jaloille. Tuleehan kierroksella käveltyä noin 10 km. Eli jos kesän aikana kiertää yli 40 kierrosta on se kuin kävelisi Helsingistä Vaasaan. Ei sitä ihan millä tahansa kengillä kävelisikään. Olen ollut aika pihi kenkiä ostaessani, yleensä etsin tarjouskenkiä. Tärkeämpää kuin halpa hinta olisi löytää omaa jalkaa sopivasti tukeva kenkämalli. Tähän asti olen ollut uskollinen Footjoy-asiakas, mutta ehkä voisi kokeilla jotain muutakin merkkiä. Vaikka tuskin tämän kesän jalkaongelmat kenkien vika sinällään on ollut. Vai onko?

Pakkotauko

Kokeilin pelata viime viikolla pariinkin otteeseen, mutta ei siitä mitään tule näillä jaloilla. Päätin sitten pitää pidemmän tauon, jos se vaikka auttaisi. Ehkä tauosta voisi olla apua surkeasti sujuvaan peliin muutenkin. Ainahan kauden aikana tulee ajanjaksoja, jolloin lyönti on hukassa, ja nyt selvästikin on sellainen menossa. Tuskin se tähän jalkavaivaan liittyy kuitenkaan. Tai ehkä yleiseen mielialaan, eihän se kovin kivaa ole pelata, kun kantapäät kivistävät.

Mikä jalkojani sitten vaivaa? En ole käynyt hakemassa virallista diagnoosia, mutta kysyin tohtori Googlelta, joka heti tiesi, että kyseessä on plantaarifaskiitti.

Tohtori Google eli tässä tapauksessa Duodecim Terveyskirjasto kertoo seuraavaa:
"Kantapäässä tuntuvan kivun yleisin syy on kantaluuhun kiinnittyvän jalkapohjan jännekalvon rappeuma ("plantaarifaskiitti"). Tätä kantapään etupuolella jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä tuntuvaa kiputilaa arvioidaan jossakin elämänvaiheessa potevan jopa 10 prosenttia ihmisistä. Jännekalvon rappeuman syy ei aina ole selvä, mutta usein siihen liittyy tavallista suurempi jalkaterän rasitus tai voimakas ponnistus.
 --
Kaikkien rasituksen aiheuttamien kantapääkipujen tärkein hoito on kivun synnyttäneen rasituksen lopettaminen. "

Että silleen. Vaiva voi olla pitkäaikainenkin. En ajatellut kuitenkaan lopettaa golfkautta vielä tähän, ehkä harventaa kierroksia vain, ja käyttää kaikki mahdolliset apukeinot ja venytellä jalkapohjia, kuten Terveyskirjasto-sivulla neuvotaan, kuva sieltä. Talvella on sitten aikaa parannella jalkojaan.

Rauma ja Uusikaupunki matkan varrella

Kesämatkailu vei minut toisenkin kerran Uuteenkaupunkiin. Siellä olisi ollut tarjolla Crusell Open -kisa Crusell-musiikkitapahtuman kunniaksi, mutta osallistuttiin vain musiikkiin Vanhassa Kirkossa ja pelattiin isäni kanssa muuten vaan. Eipä mennyt kovin kaksisesti nytkään, lyönti on edelleen hukassa.

Raumalla peli sujui aluksi vielä surkeammin. Olisiko liiallinen korkeakulttuurin harrastaminen Vanhan Kirkon järkyttävän kapeissa kovissa penkeissä jäykistänyt kropan? Sain monen rankkulyönnin takia raavittua vaivaiset 5 pistettä etuysiltä. Olen kärvistellyt kantapäitteni kanssa jo pidempään, mutta nyt ne vasta ärtyivätkin. Mikä lienee luupiikki. Siksi olikin hämmästyttävää, kun takaysi meni melkein nilkuttaen ja silti pisteitä herui 19!

Raumalla on hauska sääasema. Tuo kertoi aivan oikein, että pilvinen poutasää oli vallalla. Muuten Raumalla pääsi tutustumaan Pitsiviikon tarjontaan, mm. kansainväliset markkinat olivat rantautuneet Kanalin varrelle.

Saaran päivä Open -kisassa

Osallistuin Saaran päivä Open -kisaan, joka pelattiin Keimolan Saraksella 16.7. Se oli samalla Gloria Lady Cup -osakilpailu. Sää oli kyllä mitä kaunein, vaihteeksi. Peliseurani ja minä keräännyimme hyvissä ajoin lähtötiillemme, joka onneksi ei ollut se kentän kaukaisin väylä.

Kisassa oli mukana 72 naista. Sarjoja oli sekä lyöntipeli että pistebogey tasoitusrajojen mukaan. En todellakaan lähtenyt kisaan sillä mielellä, että edes sijoittuisin. Mutta ajatus oli pelata hyvin. Toisin kävi. Mistähän se minun kadonnut lyöntini löytyisi? No mutta tärkeintähän on osallistuminen. Kiva oli pelata hyvässä seurassa. Kisamaksua (25 €) vastaan sai lounaan ja jokaiselle osallistujille oli Lumenen tuotekassi.

Palkintojen jako kesti turhan pitkään, kun epätoivoisesti etsittiin osallistujaa  Gloria LadyCup finaaliin, joka pelataan Kymen Golfissa 21.-22.7.2017. Mikä sijoittuneista kenelläkin olikaan syynä, ettei päässyt lähtemään, mutta erikoisin selitys oli kyllä se, että Kymen Golfissa on niin paljon hanhenjätöksiä...

Naistoimikunta oli hoitanut paikalle kauniita kukka-asetelmia, Vihervimma oli sponsoroinut ne.  Kierroksen jälkeen oli Boutique Armoiren järjestämä muotinäytös, jossa keimolalaiset naiset hienosti esittelivät erilaisia asukokonaisuuksia. Lisäksi vaatteita oli esillä ostettavaksikin.

Yhden tärkeän opetuksen sain tähän kisaan liittyen. Ei riitä, että merkkaajan kanssa suullisesti tarkistaa tulokset, vaan pitää myös tarkistaa, että merkkaukset eivät ole tulkinnanvaraisia. Minun tuloksissani yksi 5 oli muuttunut 9:ksi caddien laskiessa pisteitä. Eli 2 pistettä heitti lopputulos. Tuloslistalla sillä olisi noussut ehkä 6-7 pykälää ylös, mutta eipä noilla kahdella lisäpisteelläkään edes 20 parhaan joukkoon pistebogeyssä ollut asiaa. Normituloksellani Sarakselta, joka on noin 28 pistettä, sen sijaan olisi päässyt jopa 15 parhaan joukkoon. Kovin kova ei siis tulostaso ollut tällä kertaa.

Kiva kisapäivä siis kaiken kaikkiaan.

Espoo Golfissa pitkiä väyliä pitkään ja hartaasti

Espoo Golf on minulle jo vanha tuttu, mutta edellisestä vierailusta oli kulunut jo 4 vuotta. Seuranani oli Lady O, jolla aikaa edellisestä kerrasta oli vierähtänyt parikymmentä vuotta. 

EGS on kyllä kaunis kenttä ja hyvällä paikalla Kehä III:n kupeessa. Sää melkein suosi, noin tunnin satoi kevyttä tihkua, muuten oli poutaa.

EGS:ää yleisesti pidetään vaikeana. Ehkä vaikeus tulee pituudesta, onhan se punaisilta yli 5000 metriä pitkä. Edellisellä vierailuillani pelasin 36-31 händärillä, joten sain jotain helpotusta slopesta. Nyt n. 25 tasoituksellani ei apuja siltä suunnalta ollut saatavilla.

EGS:n erikoisuus on 7 minuutin välein tapahtuvat lähdöt. Johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta kenttä ruuhkautui tosi pahoin, vaikka ennen meitä, samoin kuin meidän perässämme, oli pääosin 2 hengen seurueita. Tuntui, että joka ikistä lyöntiä sai odottaa. Loppumatkasta seurueet jo yhdistyivät neljän hengen porukoiksi, muttei se enää auttanut. Meidän edeltämme häipyikin kesken ainakin yksi seurue ja liityimme viimeisellä väylällä sitä edelliseen porukkaan. Kuulemma heidän edessään oli neljän hengen porukka, jotka puhuivat non-stop ja kerääntyivät aina kaikki yhden bägin ympärille vuorollaan.

Tästä asiasta Keimolassa valvoja kerran mainitsikin, että peli sujuisi paljon paremmin, kun kaikki vain kävelisivät suoraan omalle pallolleen. Allekirjoitan! Ja välillä voisi katsoa taakseenkin, ja yrittää edes nopeuttaa peliään, jos siellä kovin moni näyttää nojailevan mailoihinsa.

Oikeasti kierros ei ollut edes hidas, pelasimme koko kierroksen hodaritaukoineen 4 h 15 min. Mutta odottelun takia se tuntui hitaalta, ja kun pelirytmi katosi, ei tulostakaan tullut. En päässyt edes häpeärajalle. Se ei kyllä ole pelkästään kentän vika, vaan viime ajat ovat olleet yleisestikin minulle joku taantumavaihe. Tuntuu kuin lyönnin pituudesta on yhtäkkiä hävinnyt 20-30 metriä. Yleensä varma avaukseni menee minne sattuu. Vain chippi toimii kohtuullisesti ja putitkin välillä.

Tästähän ei siis ole suunta kuin ylöspäin!

Teoreettista hifistelyä

Olin tänään sokerista ja peruin suunnitellun vierailun Espoo Golfiin. Kaiketi sataa melko runsaasti ja saattaa ukkostaakin. Tulee tarpeeseen tämäkin lepopäivä, taisin viime viikolla pelata vähän liikaa. Huomenna sitten uusi yritys Espoon suuntaan.

Viime viikolla olin myös PeGon Club-tunnilla. Valitettavasti en kokenut saavani siitä kovinkaan paljoa irti. Teoreettista hifistelyä, totesin kavereille jälkeenpäin. Varmaan oikein antoisaa sellaiselle pelaajalle, joka ymmärtää tai haluaa ymmärtää golfin teknisiä hienouksia, kuten tarkoituksella lyötyä drawta tai slaissia, Trackmanin prosentteja ja muuta tarpeellista. Minua hirvitti ajatuskin, että pitäisi harjoitella lyömään slaissia tähtäämällä päin naapuritaloa, luottamalla siihen, että käännän mailan lapaa juuri oikein, jotta slaissi syntyy.


Trackmanista: sinällään kiinnostava laite. Pro katsoi tällä kertaa ns. Attack anglea, eli: Attack Angle is the direction the club head is moving (up or down) at impact.
Minulla se oli negatiivinen, kun sen pitäisi olla positiivinen. Eli hifistelemättä sanottuna: mailanpään pitäisi olla nousemassa eikä laskemassa, jotta driverilyönti lentäisi mahdollisimman pitkälle. Täällä voi tutustua Trackmaniin, oheinen kuva ko. sivulta. https://trackmangolf.com/what-we-track

Se, etten halua hifistellä golfin oppimisessa ei tarkoita sitä, etten haluaisi oppia pelaamaan parempaa golfia. Mutta isoin ongelmani on se, etten viitsi harjoitella. Puolustaudun sillä, että kun lyö yli 100 kertaa per kierros, eikö siinä tule jo tarpeeksi treeniä? Totuus on se vanha tuttu, että ei pidä ihmetellä miksei mikään muutu, jos jatkaa vaan samojen virheiden toistelemista. Jos ei ole valmis panostamaan kehittymiseen, on pakko hyväksyä se, että edistyminen on hidasta tai olematonta. Tai menee jopa väärään suuntaan.

Ehkä minun pitäisi löytää itselleni sopiva pro, sellainen joka ymmärtäisi lähtökohtani ja tavoitteeni, sekä edellytykseni oppia. Ja alkaa käydä säännöllisesti tunneilla. Jos sieltä sitten löytyisi into omatoimiseen harjoitteluunkin. Ja ehkä tuo Attack Anglekin alkaisi avautua - ja parantua.

Ruukkigolfissa lumpeita, kauriita ja kartanopuistotunnelmaa

Jälleen uusi kenttätuttavuus, Ruukkigolf, kiitos Seniorigolf-kortin. Olin kavereilta kuullut paljon hyvää Raaseporissa sijaitsevasta kentästä, ja oikeassa olivat. Kenttä on todella kaunis ja kiinnostava pelimielessä. Lähdettiin Lady F:n kanssa matkaan samalla autolla, kun matkaa Espoostakin on toista tuntia.

Klubilla maksettiin 15 € seniorigolf-kierroksesta ja ennen lähtöä piti testata juuri valmistuneet munkit, hyviä oli. Sitten lähdettiin kohti ykköstiitä pelaamaan hyvää golfia hyvässä säässä. Tai no, aika mustia pilviä oli taivaalla, mutta säätiedote oli luvannut vain pienen sadekuuron klo 13.

Heti kakkosväylä kyllä otti golfarilta luulot pois. Jyrkkään doglegiin nouseva par-4-väylä koitui kohtalokseni. Ykköslyönti oli vielä kohtuullinen, kun vähän varmistelin, ettei avaus menisi oikealle puitten väliin. Kakkoslyönti sitten epäonnistui täysin ja päädyin juuri sinne. Sieltä sitten pallo kimposi puusta takaisin. Seuraava olikin sitten jo greenin alla olevassa bunkkerissa, josta pääsin vasta kolmannella yrittämällä pois. Ja se kolmas yrittämä lensi greenin yli metsikköön ja pallo katosi sinne. Sellaista golf on...

Jatkoin sitten uudella pallolla seuraavalle, par3-väylälle, josta aukeni kaunis näkymä järvelle. Par-tulos tuntui erityisen hyvältä edellisen väylän katastrofin jälkeen.

Matka jatkui kaartaen järven rantaa kohti nelosväylän hankalan näköistä greeniä. Matkan varrella päästiin ihailemaan lumpeita ja ulpukoita.  Enpä muista milloin viimeksi olisin niitä nähnyt. Bogey tuntui sillä väylällä ihan par'ilta, kun se näytti todella hankalalta.

Matka jatkui etuysillä vielä kahdella par-tuloksella ja parilla huonommallakin. Ysiväylä tuotti ongelmia, kun vieraspelaajina eksyimme etsiessämme etutiitä. Oltiin löydetty kyllä tiiauspaikka, mutta se näytti osoittavan ihan väärään suuntaan. Konsultoitiin tuloskortin karttaakin, ja pääteltiin, että löytämämme tiiboxi kuului väylälle 17 eikä 9. Vasta kun takaatulijat jo saivat meidät kiinni,  löytyi sieltä pienenpieni kyltti, jossa pienellä tekstillä oli tieto, että ysitii löytyy nuolen suunnasta, eli korkean mäen päältä.

Takaysi osoittautui minulle hankalammaksi mutta maisemat sen kun kaunistuivat. Ruukkigolfin varrella voi ihastella myös omenapuita, ja varmaan keväisin kun ne kukkivat on näky erityisen hieno. Pari puuta oli jäänyt myös omenatarhan aidan ulkopuolelle, joten kuulemani mukaan pelieväät voisi poimia maastakin syksyllä.

Yhdellä väylällä kolme kaurista juoksi takanamme väylän poikki. Sääennuste ei ihan pitänyt paikkansa, sadekuuroja tuli vähän väliä, mutta ne olivat tyyppiä "kesä kuivaa minkä kasteleekin".

Kaikkinensa todella kiva kenttä, kartanomaisen maisemat, greenit hyvässä kunnossa, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Suosittelen. Kannattaa ajella vaikka matkaa olisikin, samalla reissulla voi käydä lähiseudulla muuallakin, vaikka Fiskarsissa, Nordcenterissä pelaamassa tms.

Tässä vielä näkymä 18. väylän greeniltä.

Gumböle myrskytuulessa

Pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan Gumbölen kenttää. Lähdettiin Lady O:n kanssa uhmaamaan myrskytuulta, kun seniorikorteilla päästiin kohtuuhintaan (20 €). Tuulikin todella kovaa, puuskissa varmaan lähemmäs 20 m/s. Katselin kentän puita epäluuloisena, sillä joku niistä saattaisi kaatua niskaan. Jossain muualla Espoossa oli sähköjäkin katkennut. Tuuli kyllä tyyntyi kierroksen edetessä.

Gumböle oli juuri sellainen kuin olin etukäteen arvellut.  Ei tietenkään pitäisi arvostella kenttää siksi että se sahaa peltoa edestakaisin Turun moottoritien laidassa. Hyvä, että on rakennettu täysimittainen kenttä. Tieltä ei kuulunut kovaa liikenteen melua, koska autot ajoivat tuossa kohtaa hiljaa ruuhkassa.
Kuvissa takaysin näkymiä.

Etuysi, joka siis on ns. vanha puoli, pelattiin tällä kertaa jälkimmäisenä. Se on luonteeltaan täysin erilainen kuin uudempi takaysi. Väylät kiertävät lenkkiä ja tarjolla on myös pieniä korkeuseroja. Näkymät ovat mielenkiintoisemmat ja haasteita on joen ylityksessä.

Kierros meni kovasta tuulesta ja vieraasta kentästä huolimatta ihan kelvollisesti 28 bogeypisteeseen. Klubitalon palveluista caddiemasterin toimivan palvelun lisäksi testattiin vain kahvi- ja pullatarjonta ja hyvää oli. Kuulemma ruoka on Gumbölessä todella hyvää. Täytyypä testata, jos vielä joskus tulee lähdettyä tuonne. Ehkä tyynellä säällä ja kaksi kertaa peräkkäin etuysin pelaten...

Sitten takaisin kotikonnuille pelaamaan. Tänä kesänä täytyy olla kiitollinen Keimolan greenien hyvästä kunnosta, sen verran olen kuullut muiden kenttien vaikeasta tilanteesta. Ja nauttia kauniista, vaihtelevista väylistä ja näkymistä Keimolassa.

Viimeksi pääsin hehkuttamaan, että joutsenet ovat lisääntyneet Keimolan kentällä, mutta nyt karu luonto osoitti taas voimansa. Pari päivää sitten yksi viidestä joutsenen poikasesta makasi maassa Kirkka A:n kolmosväylällä, eikä pystynyt kävelemään perheensä luo läheiseen lammikkoon. Olisiko saanut pallosta tai joku oli käynyt sen kimppuun. Eilen sitten nähtiin emot enää neljän poikasen kanssa Saraksella.

Lisääntyvät joutsenet

Joutsenet sen kun lisääntyvät. Enkä nyt tarkoita Keimolassa tänäkin vuonna 5 poikasta tehnyttä joutsenparia vaan paikalle ilmaantuneita kolmea sinkkujoutsenta. Olisivatko edelliskesien poikasia, jotka ovat palailleet kotikonnuilleen. Poikasiaan vartioiva pariskunta oli kuulemma jo ihan kunnolla ottanut yhteen parin tällaisen sinkkulinnun kanssa, mutta ovatko nyt jo antaneet periksi?

Lady O:n kanssa näimme ensin klubitalon vieressä olevassa lammessa kolme sinkkulintua ja sen jälkeen väylällä 17 yhden yksinäisen joutsenen, ja sitten siellä myös pari poikasta, mutta ei toista aikuista lintua ja kaikkia poikasia. Ehdimme jo ihmetellä mitä pariskunnalle ja niiden poikasille on tapahtunut, onko tullut avioero. Sitten onneksi toinenkin emolintu ja loput poikaset tulivat näkyviin.

Montakohan joutsenta Keimolaan mahtuu? Niillä on melko suuret reviirit. Wikipedia tietää että:  Ravinnon saatavuus määrää reviirin koon: etelässä voi riittää kymmenkunta hehtaaria, mutta pohjoisessa reviiri voi olla satakin hehtaaria. Ilmeisesti Keimolan koko on 90 hehtaaria, joten kyllä sinne mahtuu enemmän kuin yksi pesivä pariskunta, jos vaan ravintoa riittää.

No se joutsenista ja takaisin golfiin. Tämän viikon pelit ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, muttei mitenkään loistokkaasti. Osallistuin scramble-kisaankin, ja parin kanssa tehtiin ihan hyvää tulosta, mutta muut tekivät vielä parempaa. Ilmoittauduin opetukseen, jospa siinä tulisi jotain ahaa-elämyksiä miten peliä saisi parannettua.

Seuraavaksi on vuorossa vierailu Gumböle Golfiin, jossa en ole ennen käynytkään. Siitä sitten juttua myöhemmin.

Perinteinen juhannusgolf Uudessakaupungissa

Olipa hienoa taas päästä pelaamaan juhannusgolfia isän ja veljen seurassa Uudenkaupungin hyväkuntoiselle kentälle.

Peli sujui ihan kelvollisesti, kaikilta meiltä, noin 28 bogeypistettä tuli kaikille. Sen verran on tullut tuota Ugin kenttää jo kierrettyä, että väylät ovat tuttuja.  Kenttä oli hyvässä kunnossa kuulemma peliseurani kotikenttään Raumaan verrattuna, mutta ehkä samassa jamassa kuin Keimola. Ei mitenkään paha siis, mutta muutamassa putissa pallo lähti vähän omille teilleen viheriön epätasaisuuden takia. Enhän minä tietenkään huonosti putannut...

Pelilipun myyjäkin oli jo tilinumerotuttu, eli golfpiste.comin pörssistä löytämäni myyjän tilinumero löytyi jo verkkopankistani edelliskesältä. Hänen pelilippunsa ovat näppärästi caddiella kansiossa, eikä niitä tarvitse lähteä hakenaan minkään rottweilerin vartioiman omakotitalon porstuasta. Nimimerkillä kokemusta on siitäkin.

Joutsenia kun on ollut tapana kuvata niin tässä Ugin joutsenet. Aika aidoilta nuo näyttävät. Ja toistaiseksi ovat pitäneet valkoposkihanhet loitolla. Tuo lammikko on pallomagneetti. Nytkin yksi pallo hävisi sinne. Yhteensä 8 lyöntiä tuohon väylään tarvittiin. Onneksi muilla väylillä meni paremmin, tein yhteensä 3 par-tulosta, mutten yhtään birkkua.

 

Säätiedotus uhkaili sitä sun tätä tulevan taivaalta, mutta onneksi olivat väärässä niin Ilmatieteen laitos, Foreca, yr.no kuin Accuweatherkin. Mielenkiintoista nähdä miten eri mieltä ennustajat ovat keskenään ja vieläpä kaikki väärässä... Pitäisi joskus selvittää mikä niistä olisi eniten oikeassa useimmin.

Händärihuijari

Pelini saattaa näyttää ihan hyvältä ja sujuvalta, jopa siinä määrin, että eräs samaan lähtöön osunut entuudestaan tuntematon pelikaveri kuultuaan tasoitukseni totesi, että "et sitten ole paljon kortteja jättänyt". Taisi pitää minua händärihuijarina. Totuus on kuitenkin se, että bufferituloksetkin jäävät useimmiten haaveeksi, puhumattakaan siitä, että keräisin bogey-pisteitä yli händärini. Joten korttien jättäminen ei ole tuntunut tarpeelliselta.

Jos olisin jättänyt kortin jokaiselta pelaamaltani kierrokselta, olisi tasoitukseni varmaankin jo pian 30. Se taas tuntuisi itsestäkin liian korkealta. Ilmoittauduin mukaan Naisten Pankki -scramblekisaan ja tuli kiire jättää kortteja ennen kisaa, ettei minua luulla händärihuijariksi. Jos vaikka sattuisin pärjäämään kisassa parini kanssa.

Isäni, yli 80-vuotias golfari oli vieraanani Keimolassa ja pelasimme Kirkan. Hän piti sitä melko haastavana kenttänä. Ehkä se onkin, vaikkei sitä itse enää mieti, onko vai ei.

Näimme joutsenperheen pariinkin otteeseen. Tässä kuvassa ne olivat väylän 18 tiiauspaikalla. Taisi niiden  mielestä honor kuulua heille eikä meille. Mutta sulassa sovussa päästiin tiiamaan, kun joutsenet pysyivät aidan takana.

Golfin sietämistä

On tämä vaikea laji, henkisesti nimenomaan. Kolme peräkkäistä päivää: unelmapuolikas Kirkalla birkkuineen, hyvä bufferikierros Saraksella heti perään ja sitten yhtäkkiä en päässyt rämpimään edes häpeärajalle Kirkalla. Miksi ihmeessä?

Mitään erityistä syytä äkilliselle romahdukselle ei voi löytää. Sama golfari, samat välineet, pallo ja sää, jne. Seura oli kyllä eri viimeisellä kierroksella, mutta ei sillä liene ollut mitään vaikutusta. Ehkä kannattaakin miettiä, mitä ennen kierrosta tapahtui "reaalimaailmassa", joka julmasti tunki mukaan kierrokselle. Sain pari ärsyttävää sähköpostiviestiä juuri ennen kentälle lähtöä, ja ne vetivät mielen matalaksi.

Millä pystyisi tyhjentämään mielensä ennen kierrosta, ettei ensimmäisellä väylällä löisi pallon sijaan naapuria tai pomoa, puttaisi työkaveria maanrakoon?

Ehkä se munkkikahvi on hyvä siirtymäriitti reaalimaailman nollaamiseen ennen kuin siirtyy golf-kuplaan, jossa vain linnut laulavat ja pallon lentää kauniissa kaaressa kauas ja viisimetriset putit kolisevat kuppiin.

Ehkä voisi käydä pikku kävelyllä klubitalon ympäristössä vaikka ihailemassa täydessä kukassa olevaa omenapuuta.