perjantai 30. kesäkuuta 2017

Lisääntyvät joutsenet

Joutsenet sen kun lisääntyvät. Enkä nyt tarkoita Keimolassa tänäkin vuonna 5 poikasta tehnyttä joutsenparia vaan paikalle ilmaantuneita kolmea sinkkujoutsenta. Olisivatko edelliskesien poikasia, jotka ovat palailleet kotikonnuilleen. Poikasiaan vartioiva pariskunta oli kuulemma jo ihan kunnolla ottanut yhteen parin tällaisen sinkkulinnun kanssa, mutta ovatko nyt jo antaneet periksi?



Lady O:n kanssa näimme ensin klubitalon vieressä olevassa lammessa kolme sinkkulintua ja sen jälkeen väylällä 17 yhden yksinäisen joutsenen, ja sitten siellä myös pari poikasta, mutta ei toista aikuista lintua ja kaikkia poikasia. Ehdimme jo ihmetellä mitä pariskunnalle ja niiden poikasille on tapahtunut, onko tullut avioero. Sitten onneksi toinenkin emolintu ja loput poikaset tulivat näkyviin.

Montakohan joutsenta Keimolaan mahtuu? Niillä on melko suuret reviirit. Wikipedia tietää että:  Ravinnon saatavuus määrää reviirin koon: etelässä voi riittää kymmenkunta hehtaaria, mutta pohjoisessa reviiri voi olla satakin hehtaaria. Ilmeisesti Keimolan koko on 90 hehtaaria, joten kyllä sinne mahtuu enemmän kuin yksi pesivä pariskunta, jos vaan ravintoa riittää.

No se joutsenista ja takaisin golfiin. Tämän viikon pelit ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, muttei mitenkään loistokkaasti. Osallistuin scramble-kisaankin, ja parin kanssa tehtiin ihan hyvää tulosta, mutta muut tekivät vielä parempaa. Ilmoittauduin opetukseen, jospa siinä tulisi jotain ahaa-elämyksiä miten peliä saisi parannettua.

Seuraavaksi on vuorossa vierailu Gumböle Golfiin, jossa en ole ennen käynytkään. Siitä sitten juttua myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti