tiistai 15. elokuuta 2017

Kuivin jaloin kentälle

Mikään ei ole ikuista ja kaikkein vähiten golfkengät. Tuntuu että just äsken ostin uudet, vedenpitävät kengät, kun entiset alkoi vuotaa. Mutta on siitä jo 3 vuotta. Eikä golfkengille anneta kuin vuoden vedenpitävyystakuu. Mutta nyt on uudet. Olen ollut uskollinen Footjoy-asiakas ja myös Golfbalancen asiakas, mutta nyt läksin vieraisiin.


Kävin kyllä Golfbalancessa katsomassa mitä siellä olisi tarjolla. Mutta jotenkin ei tarjonta ja kysyntä nyt kohdanneet ja päätin käydä katsomassa minulle uuden golf-välinekaupan, Golf Skyn, jonka huomasin pari päivää sitten ilmaantuneen Tammistoon. On se kyllä ollut siinä jo kolme kuukautta. Sieltä sain asiantuntevaa palvelua. Valoisa myymälä ja hyvä valikoima, erityisesti vaatteista, joista nyt - 40%. Kengät olivat -30 % alennuksessa.

Jalkani ovat leveät ja tällä hetkellä erityisen kipeytyvät. Siksi kuulemma Ecco tai Footjoy. Kokeilin molempia, ja tällä kertaa nämä Eccot voittivat, vaikka olivatkin kalliimmat. Tähän aikaan kaudesta alennusmyynnit ovat tietysti auttamassa asiaa.

Halusin mustat, koska valkoiset menevät niin nopeasti törkyisen näköisiksi. En halunnut perinteisiä ruusukepohjia, ja vedenpitävät ne on oltava. Nämä tuntuivat hyviltä jalkaan. Kierroksella se sitten selviää, miten ne toimivat. Varsinkin jos joudun jatkamaan kenkien varustelua silikonikantakupein.

Eiköhän Keimolan Kiira-myrskyn jälkeiset metsätyöt ole kohta jo siinä vaiheessa, että pääsen testaamaan. Kirkka lienee jo kokonaan auki ja Saraskin aukeaa viikonlopuksi. Aika hurjaa tuhoa siellä on ollut, noin 500 puuta on kaatunut!

These shoes are made for golfing!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti