Isoin ongelma kierroksella oli löytää kentälle. Auton navigaattori ei tuntenut Alastaro Golfia mutta laitoin määränpääksi Alastaro. Arvelin että kyllä sieltä sitten kyltti löytyy. Väärin. Alastarossa sitten kysyin yhdeltä ohikulkijalta, jolla ei ollut hajuakaan. Seuraavaksi tarkistin osoitteen. Kenttä ei ole Alastarolla vaan Virttaalla, joka on Loimaata. Google Maps löysi paikan, mutta päätin silti vielä kokeilla Lumian Here -sovellusta ja se veikin minut suorinta tietä Alastaron moottoriradan takana olevalle kentälle.
Jo automatkalla kiinnitin huomiota maastoon. Mäntymetsää, mustikan- ja puolukan varpuja sekä upeita jäkäliä. Klubirakennus oli hieno ja golfkärryt kolmipyöräisiä. Mitä muuta sitä tarvitsisikaan? No, esimerkiksi lounasta, jota en saanut koska kentällä oli kisat ja lounasta tarjottaisiin vasta kisaajille tunnin päästä. Voileivällä pärjätään siis. Peliseurakin olisi kiva, mutta ennakkoon ilmoittamastani toiveesta huolimatta olin lähdössäni yksin ja heti seuraavassa lähdössä pariskunta. Äkkiäkös siirsin itseni siihen mutta vähän jäi ihmetyttämään...
Peliseurana pariskunta olivat oikein mukavia ja neuvoivat vieraspelaajalle bunkkereiden sijainnit. Ja niitähän riitti, yli 80 kpl. Kävin aika monessa.
Vettä Alastarossa oli vain yhdellä väylällä ja siitäkin selvisin. Jo saapuessa näkemäni metsätyyppi osoittautui golfin kannalta hyväksi, sillä väylältä eksyneet pallon näkyivät hyvin. Pelasin yhdellä pallolla koko kierroksen 30 bogeypisteeseen.
Alastaro oli miellyttävä kokemus, mutta ehkä kenttä on tasaisena aika yksitoikkoinen. Bunkkereita tosiaan riitti. Siirtymät ovat lyhyitä ja selkeitä.
Kentän erikoisuus on kultaiset takatiit, joilta pelattuna Alastaro on Suomen pisin kenttä, yli 6000 metriä.
Voisi pelata toistekin, ehkä ensi kesänä sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti